Tarkemmassa syynissä oleva Freefall pitää sisällään neljä yksinkertaisen toimivaa kappaletta. Yhtyeen nuorta ikää ei heti arvaisi todeksi, sillä yhteensoitto on luontevaa ja musiikki todella laadukasta. Yksikään demon kappaleista ei jää toisten varjoon, jonka vuoksi koko tuotoksesta jää hyvä jälkimaku ja halu kuulla lisää. Danny Lips ei myöskään ota itseään liian tosissaan vaan groovaa rennon leppoisissa tunnelmissa, josta hyvänä esimerkkinä toimii levyn nimikkokappale, jonka unenomainen kertosäe rentouttaa mukavasti. Parhaiten levyn kappaleista jää kuitenkin mieleen Say Something, jonka kertosäkeen melodia suorastaan syöpyy mieleen jääden ärsyttävästi soimaan päähän. Vesa Himasen rento laulutyyli sopii kappaleisiin hyvin, ja melodioita on selkeästi mietitty ja hiottu.

Yhtye on suunnannut omakustanteensa selvästi levy-yhtiöiden sedille, sillä kaikki neljä kappaletta ovat hyvin kuulijaystävällisiä, ja periaatteessa jokainen demon paloista voisi soida radiossa. Sävellyksinä ne nojaavat täysin kertosäkeisiin, eikä sanoituspuolellakaan kuulla mitään kovin järisyttävää. Vaikka Danny Lips kärsii yhtyeenä hienoisesta syvällisyyden puutteesta, hoitavat pojat toisaalta valitsemansa tyylin todella taidokkaasti. Jos julkaisutahti jatkuu yhtä kovana, voi olla että tästä bändistä kuullaan pitkäsoiton merkeissä jo hyvinkin pian lähitulevaisuudessa.