Viiden kappaleen verran murhaavaa modernia metallia, jossa on seassa pienoisia nyansseja vanhemmasta koulukunnasta. Siinä raskas resepti, joka on kuulijaansa omalla rujolla tavalla piiskaavan koukuttava. Synestesiaa on pakko kuunnella uudelleen ja uudelleen, sillä sen sävellykset ovat sopivan voimakkaita ja samalla vangitsevia. Ajoittain kitaroinnissa liikutaan aavistuksen Viikate-osastolla, mutta pääpaino on raskaammilla ja synkeämmillä rikkeillä. Ja vaikka levy on raskas, niin se ei missään nimessä ole hidas. Intensiteetti on kohtalaisen kiivas, oikeastaan jokaisella kappaleella.

Tähän erinomaiseen soitantaan kun yhdistetään rujon suomalainen tyyli sanoittaa ja tulkita kappaleita kaikessa toivottomuudessaan, niin voiko kotimaiselta metallilta muuta odottaa? Laulaja Eero Kuusisto ärjyy oman osuutensa hieman samaan tyylin kuin Ilkka Laitila. Periaatteessa Synestesia on Nicolen veli, joka on kasvanut lukitussa liiterissä ja etsii nyt kostoa vesuri kädessä.

Synestesia pesee siinä mielessä yhden nimeltä mainitsemattoman pinnalla olevan Sakara Recordsin tallissa olevan yhtyeen, että sen vokalisointi on rujompaa huutoa, mutta siitä saa selvää ilman kansilehteä. Toiset ylimääräiset pinnat suorasukaisuudesta ja virtaviivaisesta äijäilystä.

Tähän loppuun sopisi etsivä Jussi Valtteri Vareksen legendaarinen heitto V2 - Jäätynyt enkeli -elokuvasta, mutta alatyylisen sanan vuoksi en sitä esitä. Kyllä te tiedätte mistä Poriin liittyvästä lauseesta oikein on kyse.