Tero-Petri on nelihenkinen kollektiivi ja lisäksi levyllä kuullaan useita vierailijoita. Limonadi Elohopeaan verrattuna meno on vähemmän vinoa, mutta tarvittavaa särmää löytyy yhä. Tero-Petri Suovanen on sanoittajana kekseliäs, mutta tällä kertaa tekstit ovat suorempia – voisi jopa sanoa intiimimpiä. Viimeistään Tero-Petrin helposti tunnistettava ääni antaa kappaleille niiden henkilökohtaisen tunnun.

Kappalemateriaali on kautta linjan laadukasta ja albumi kestää tiuhaakin kuuntelua. Kappaleet ovat pohjimmiltaan aavistuksen alakuloisia, mutta pateettisuus kierretään onneksi kaukaa. Musiikki on päällisin puolin helposti lähestyttävää poppia, mutta pinnan alle on piilotettu koukku jos toinenkin. Soundit kuulostavat samaan aikaan sekä tuoreilta että vanhaan kumartavilta. Ne ovat miellyttävät ja tukevat täydellisesti musiikkia.

Levyn avaava Metsämansikat on pohdiskeleva ja kaihoisa kuvaus, johon jouset tuovat oman lisämausteensa. Levy on rakennettu ajatuksella ja se pitää kuulijan herpaantumatta otteessaan. Helmiä ikään kuin puolihuolimattomasti heitelty matkan varrelle. Koneilla höystetty Lämpö harakoille on tekstinsä ja musiikkinsa puolesta alkuvuoden parasta antia. Kappaleeseen on saatu tiivistettyä täydellisesti palanen nykymiehen tuntoja, suupielen ollessa luonnollisesti puolittain virneessä.

Levyltä löytyy täysosumien vastapainoksi myös pieniä kauneusvirheitä. Kun mä elän täysillä jää osittain puolitiehen ja samaa voi sanoa loppupuolen Voit olla varma –kappaleesta, joka saa kyseenalaisen kunnian toimia albumin heikoimpana lenkkinä. Heikkoudet tosin unohtuvat pian, kun levyn päättävä Rauhan aikana itkeneet naiset –kappale valuu kaiuttimista. Viimeistään sen aikana Tero-Petri todistaa, että uroteot eivät jääneet Limppari-aikoihin, vaan mies on palannut takaisin jopa vahvempana kuin koskaan aiemmin.