Kokoelman ykköslevy esittelee rock-musiikin kevyempää puolta. Joten mikäpä sopisi paremmaksi aloitukseksi kuin aina yhtä kevyt ja raikas Radiopuhelimet kappaleellaan Hullumagneetti. Yhtyettä itseään siteeraten voi kappaleesta vain yksinkertaisesti todeta, että se toimii! Jo signatuista bändeistä levyllä esiintyvät kieron svengaava ja Ajovalot-kappaleen loppuhuipennuksessa Pelle Miljoonalta kuulostava Ruotomieli sekä 80th Disorder, jonka tunnelmallinen Transform-kipale kumartaa menneisiin vuosikymmeniin – mutta tekee sen onneksi tyylillä.

Sopimuksettomien poppoiden kohdalla onnistumisprosentti luonnollisesti laskee. Parempaa puoliskoa edustavat Dian, jonka vaihtoehtorock potkii mukavasti eteenpäin. The George Double Use kompastuu ponnettomaan tulkintaan, jota sen muutoin kovin standardi Quiet-biisi vaatisi. Olen pääsääntöisesti outoilun ystävä, mutta Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi käy Pettymys-biisillään jo vaarallisen lähellä sietämättömän kuuntelukokemuksen häilyvää rajaa. Täysi levyllinen tätä lajia takaisi osastonhoitajille takuulla lisätöitä.

Heikointa antia kokoelmalla tarjoaa Mikko Pietilä kappaleellaan Tänään yksin. Biisin sanoitukset ovat tökeröt ja kappale kruunataan vielä täysin mauttomilla soundeilla. Parodiana kipale toimii, mutta se tuskin oli alkuperäinen tavoite. Punaisen kuningattaren periaate pelästyttää nimellään, mutta heleällä naislaululla tulkittu, rauhallinen Majakan vartija osoittaa pelot vääriksi. Ensimmäisen osan viimeiseksi aktiksi on säästetty Bjav, jonka jazzahtava ja kevyesti hypnoottinen Funk These Voices on ihan mukavaa kuunneltavaa, ei enempää eikä vähempää.

Kakkoslevy on varattu raskaammalle osastolle. Maple Crossin Smell of Fear saa kunnian toimia tienraivaajana. Biisi potkii kiukkuisesti eteenpäin, mutta ehkä tiivistäminen olisi lisännyt kappaleen terää. Levy-yhtiöllä majailevista yhtyeistä esittäytyy seuraavaksi Murena, jonka Vallankumous-kappale muistuttaa huomattavasti Stam1nan tekemisiä – tosin jälki on vähemmän murhaavaa. Sicknote rokkaa whiskynkatkuisesti Gotta Go –kipaleellaan, eikä jäljessä ole moittimista. Burning Pointin Heart of Gold tuntuu olevan väärässä seurassa. Kahdeksankymmentälukuisesti poppaava ryhmä tuo mieleen Bon Jovin ja Van Halenin kaltaisia orkestereita.

Vapaana tallustelevista orkestereista estradin valloittaa ensimmäisenä Mors Subita. Kokemus kuuluu ja Tied Up –kappale jyrätään intensiivisellä otteella varmasti läpi. Paha tarjoaa Misantropia-biisillään uhoa, mutta tuhoa se ei saa aikaiseksi. Rambo kuulostaa kappaleen nimenä haasteelliselta. Sooz on kuitenkin tarttunut aiheeseen ja luonut teoksen, jonka riffittely luo mielleyhtymiä Discopoliksen aikaiseen CMX:ään. Aspen Grove hallitsee hommansa, mutta Warlock jää silti turhan kaavamaiseksi esitykseksi. Kokoelman päättää Hebosagil, eikä suotta. Old Prophet -kappale jättää veren maun suuhun ja tuntuu siltä kuin olisi vain vaivoin selvinnyt sadistisen kiduttajan kynsistä.