Levy käynnistyy varsin vaikuttavalla, lyhyellä ja kuuntelua kestävällä koneintrolla ja pohjustaa tulevaa kappaletta hyvin. Raskaat riffit lyövät mukavasti päin kuuloelimiä ja vokalisointi on kuivan raastavaa kuin blackmetallissa ikään. Kappalerakenteissa ja riffeissä on pitäydytty kohtuullisen selkeässä rytmiikassa ja plussana todettakoon myös äänitteen ja kappaleiden laatu siinä suhteessa, että kuulija voi erottaa kaikki levyllä soivat elementit toisistaan, eikä stressihilsettä näin ollen pääse syntymään, hyvää viilistä pikemminkin.

Nykivää riffipompottelua ja keskitempoista raskailua jaksaa kuunnella tällä tavoin sovitettuna varmasti vielä enemmänkin kuin vain näiden kahden kappaleen verran. Lisäarvoa nauhoitteeseen tuo se, että yhtye on puurtanut kaiken omatoimisesti nauhoituksista lähtien. Levyn kansien ja jopa saatekirjeen taso kertoo samaa kieltä orkesterin musiikin kanssa: Damnation Planin tapauksessa pisnekseen ei ole lähdetty takki auki vaan lähtökohdat on laitettu kuntoon ja näyttöä annetaan sitten kun se valmiilta tuntuu. Ei tästä pahaa sanaa ole juurikaan sanottavaksi!