Levyarvostelut

Kamala – Päästä Irti

Jyväskyläläinen Kamala pamauttaa kakkosdemollaan pöytään todella kovat kortit. Vuosi sitten bändiä kuvailtiin vielä turhan kiltiksi, mutta nyt kiltteys on saatu karsittua pois viimeistä pisaraa myöten. Tarjolla on nimittäin aggressiivisesti jauhavaa junttametallia, jossa piisaa asennetta ja munaa huomattavasti enemmän kuin monissa miesjäseniä sisältävissä kokoonpanoissa.

Demon kaikki kolme raitaa ovat murskaavan raskaita ja ytimekkään lyhyitä, mutta laulua ei ole onneksi vedetty örinätaajuuksille. Nimiraita Päästä irti paukuttaa heti kärkeen vaikut takuuvarmasti ulos korvakäytävistä junttaavalla riffillään ja Karita Kiviojan tylyllä keuhkoamisella. Nopeampipotkuinen Pakko ei ole aivan yhtä tehokas kuin avausviisu, mutta sekin lukeutuu ehdottomasti toimivaan kastiin. Merkattu jauhaa taas lähes yhtä tykisti kuin Päästä irti ja on vakuuttava näyttö bändin kyvyistä.

Kamala on selvästi löytänyt itsensäkuuloisen polun, jota tallaamalla se voi päätyä ties kuinka pitkälle. Riffit luontuvat komeasti, laulajan äänessä on riittävästi karheutta ja paketti pysyy vankasti kasassa. Jo on kumma, jos levy-yhtiöt eivät ala kiinnostua tästä triosta, sillä melko simppelistä konseptistaan huolimatta Kamalan ulosanti on ainakin Suomen mittakaavassa yllättävänkin persoonallista.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-02
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.