Levyä ei tarvitse kuitenkaan kuunnella kovin pitkälle, ennen kuin sen heikkoudet tulevat harvinaisen selvästi esille. Ensinnäkin musiikista tulee häiritsevän vahvasti mieleen eräät kaksi lappeenrantalaisyhtyettä, ja niistä erityisesti se M-kirjaimella alkava. Jopa niin, että voisi puhua jo lievästä perässähiihtelystä. Mutta isoin ongelma levyllä on kuitenkin se, että niin riffit kuin melodiatkin kuulostavat paria poikkeusta lukuunottamatta läpeensä tutulta ja moneen kertaan kuullulta peruskauralta. Runttaukseen kyllästyy jo hyvissä ajoin ennen levyn loppua, eikä hienoista soundeista, tiukasta soitosta tai Hantun yllättävänkin hyvistä laulutaidoista ole apua musiikin herättäessä pelkkiä been there, done that –mielikuvia.

Eli tuli kulkee, muttei pala kovin isolla liekillä. Heh heh, olipas taas nokkelasti sanottu.