Viikate – Marraskuun Lauluja II

Viikatteen matka syyshämärään jatkuu: alkuvuodesta ilmestyneen Marraskuun laulujen ykkösosan tarjoama selkäsauna on koettu, ja nyt kun kalenteri näyttää asianomaista kuukautta, annetaan vuoro rauhallisemmille ja jopa hartaille esityksille. Kaarle Viikate säveltää uusia kappaleita hengästyttävää tahtia, mutta sangen poikkeuksellisesti se ei vaikuta musiikin laatuun. Bändin jokainen julkaisu on loppuun asti mietitty kokonaisuus, ja kaikilla duosta kvartetiksi kasvaneen orkesterin teoksilla on oma tärkeä roolinsa orkesterin laajassa tuotannossa.

Marraskuun laulujen kakkososa ei hieman yllättäen edusta helpoiten avautuvaa Viikatetta. Mukana ei juuri ole yhtyeelle tyypillisiä kertakuuntelulla tarttuvia melodioita, mutta kun melankolisen tunnelman nyansseilla pelaavat kappaleet lähtevät avautumaan, paljastuu tyylikkäiden kansien alta kenties Viikatteen kypsin teos tähän mennessä. Minimalistinen Uvertyyri: Pelakuu ja eritoten kaihoisalla sellolla maustettu Suruvaippa vangitsevat konstailemattomalla rehellisyydellään. Valssi ikinä anteeksi tuo mieleen taannoisen joululevyn hartauden. Erinomainen välisoitto Syys puolestaan on silkkaa Morriconea.

Marraskuu-levyjen kappalejako ei ole niin selvä kuin voisi odottaa: ykkösosan mainio elokuvasävelmä Ei enkeleitä sopisi vaivatta jälkimmäiselle, ja saumattomasti Viikatteen katalogiin taipuvan Amorphis-lainan Ensimmäinen runo (In the Beginning) kuvittelisi helposti toimivan myös ensimmäisellä albumilla. Kuuntelukokemusta tämä ei kuitenkaan häiritse, ja fanaattisimmat kuuntelijat voivat toki sekoittaa kappaleista oman best of -kokoelmansa.

Kappaleiden ohella Kaarle on loihtinut myös sanoituspuolelle hieman tavallista kryptisempiä kuvioita. Parhaimmillaan rivit ovat silkkaa neroutta, kuten hengenmenoa hirtehisesti kuvaava Orret havainnollistaa: “Kurotan kuin korteen viimeiseen, viereen tuon ajurin / vaikka tajusin kenen orsilla tavataan.” Vokalisti myös luo jatkumoa uusien ja vanhojen Viikate-kappaleiden välille toteamalla, että elo on toisinaan pirun raskas juttu. Tällaisen pitkäsoiton seurassa pahimmankin syysmasennuksen uhrit kuitenkin selvinnevät ainakin siihen asti, kun pitää taas panna soimaan Vuoden synkin juhla.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-16
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.