Yksikään demon neljästä kappaleesta ei jää mieleen millään erityisellä tavalla, vaikka toisaalta yhtään huonoa vetoakaan ei ole eksynyt mukaan. Musiikki liikkuu sulavasti popin ja rockin välimaastossa, ilman suurempia niksejä. Turvallisilla vesillä liikutaan eikä revittelyä juuri kuulla, joten Maunulan keikalle voi ottaa lapsetkin mukaan. Kappaleiden melodisuus perustuu kitaran ja koskettimien yhteistyöhön, johon on sekoitettu Antti Ritvasen rauhallinen laulanta. Hieman keskinkertaiseksi jäävien melodioiden lisäksi Maunulan musiikin yleisilmeeseen vaikuttaa vahvasti myös jokseenkin kierot tarinakerronnalliset tekstit, joita on työstetty yhdessä mm. Helsingin yliopiston kirjoittajaryhmä Nobelistiklubin kanssa. Jos pidät Eppu Normaalista ja Zen Cafesta, sopii Maunula luultavasti soittolistallesi.

Kummallisten lyriikoiden tulkitseminen vaatii ajatuksen jos toisenkin, mutta yhtyeen musiikki toimii myös taustamusiikkina yksinkertaisten kappalerakenteidensa ansiosta. Viisikon yhteensoitosta ei nipotettavaa löydy, ja kokemus kuuluu läpi soiton tarkkuudessa. Jostain syystä demon neljä kappaletta kuitenkin lipuvat ohi yhdenkään herättämättä sen suurempia tunteita. Tällä kertaa taitavasti kirjoitetut tekstit tarvitsisivat alleen hiukan enemmän muistettavampia melodioita päästäkseen oikeuksiinsa.