Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Erikoisin piirre yhtyeen musiikissa on aitojen puhallinsoitinten käyttö, joka antaa muutoin varsin tavanomaiseen black metaliin eeppisen säväyksen hieman Bal-Sagothin ja Turisaksen tapaan. Sotahenkeä nostatetaan aiemmilla levyillä kuullun vetopasuunan lisäksi trumpetilla ja baritonitorvella, mutta kaikkia kolmea on käytetty sen verran hillitysti, ettei kyllästyminen ehdi iskeä. Myös koskettimia käytetään varovasti, ja jälki on kokonaisuudessaan miellyttävän orgaanista.
Kolme vuotta sitten ilmestynyttä Glory and Perditionia vaivasi hieman tasapaksu kappalemateriaali. Sama ongelma on myös The Arcane Odysseyllä, vaikka hienoja hetkiä onkin tarjolla aina silloin tällöin. Puhallinsoitinten puhkuessa taisteluintoa kuulijan korvaan tunnelma on parhaimmillaan erinomainen, mutta välillä orkesteri tarpoo keskinkertaisissa riffeissä turhan pitkään. Komeimmaksi esitykseksi nousee melankolisilla kitarasooloilla ja puhaltimilla leikittelevä Somewhere. Sen jälkeen kuullaan vielä folkmetalliin kallellaan oleva Path to the Motherland, jonka aikana soivaa viulua toivoisi hyödynnettävän vastakin.
Pisteet: 3/5
Pieni klikki auttaa, pidä Noise hengissä!
ISO KIITOS!