Särisevät riffit ja matalavireisyys ovat pääosassa demon avaavassa Vieraalle rannalle -kappaleessa, joka edustaa äänitteen rokkaavinta ja toimivinta puolta. Huomio kiinnittyy vokalisti Jani Leinikan maalailevaan laulutyyliin, joka kuulostaa vielä ihan hyvältä tällä raidalla. Selvästi kokeellisemmalla kakkosbiisillä 20. huhtikuuta laulu alkaa kuitenkin jo ärsyttää, ja sanoituksissa eksytään vähän tekotaiteellisuuden puolelle. Biisiä vaivaa myös sekavuus, mikä ilmaantuu mukaan niin ikään kiekon päättävässä Valkea verho -väännössä.

Alasin ei ole lähtenyt takomaan rautaa siitä helpoimmasta päästä, sillä kelkkaan on lastattu iso annos vaativia elementtejä, kuten suhteellisen omaperäistä laulua ja pohtivia sanoituksia. Jos tätä puolta saisi ikään kuin suoristettua, bändin paikoin varsin toimivat sävellykset pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Tällä hetkellä tuloksena on vielä turhan sekava paketti, mutta toimivista riffeistä päätellen jätkät pystyvät parantamaan tästä.