Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Grindstroke / Schitzopric - Grindstroke / Schitzopric
Viiden biisin demollaan lähestyvät Grindstroke Karhulasta ja Schitzopric ties mistä. Julkaisu on split-muotoinen: kolme kappaletta ovat Grindstroken, kaksi Schitzopricin.
Demon aloittava Grindstroke esittää jonkinlaista elektronista musiikkia noise- tai voimaelektroniikkavaikutteilla. Yksinkertaiset kosketinmelodiat ja ohjelmoidut rumpuraidat yhdistyvät enemmän tai vähemmän satunnaisiin hälyääniin, mutta kuulostavat kaiken särön altakin jotenkin halvoilta. Kappaleiden rakenne on viimeistelemätön ja epäloogisen tuntuinen, vaikka se saattaa toisaalta olla tarkoituskin.
Kaikki Grinstroken kolme kappaletta ovat jollakin tasolla vastenmielisiä, mutta joitakin kehittelemisen arvoisia ideoita kuitenkin löytyy. Esimerkiksi demon toisen kappaleen, Funeral Discon, alussa soi muutaman sekunnin ajan mielenkiintoinen melodianpätkä, joka toistuu myöhemminkin biisissä. Tämä kappale on muutenkin Grindstroken osuudesta siedettävin, mutta siihen se sitten jääkin. Konventionaaliset osuudet eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia, ja todennäköisesti ne toimisivat muutenkin paremmin vähemmän särötetyillä soundeilla. Voin kuvitella artistin pyrkineen jotenkin kieroon tunnelmaan tavanomaisempien melodioiden ja äänipurkauksien yhdistelmällä, mutta kun ei, niin ei.
Schitzopricin osuus julkaisusta on lievästi kiinnostavampi, vaikka ei senkään tapauksessa mistään auraalisesta nautinnosta voi puhua. Schitzopricilla on kenties laitteisto paremmin hallussa kuin Grindstrokella, joten se ei kuulosta niin amatöörimaiselta. Kappaleet ovat minimalistisempia, vaikkeivat ne Grindstrokenkaan biisit suinkaan mitään proge-eepoksia ole. Monotoninen biitti luo jonkinasteista hypnoottista tunnelmaa. Harmi vain, että kappaleet ovat liian lyhyitä, että sellaista ehtisi oikeasti syntymään.
Muutenkin Schitzopric on selvästi ambient-suuntaisempaa materiaalia. Vaikka kaikenlaista kohinaa ja särinää löytyy senkin kappaleista, on niiden sävy huomattavasti pehmeämpi Grindstrokeen verrattuna. Kummassakin kappaleessa hyödynnetään myös enemmän tai vähemmän puhesampleja. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä ne ovat peräisin, joskin kappaleiden nimet, Blairwitch ja Roswell, saattavat vihjata jotakin alkuperästä. Schitzopric ei ole niin luokaton kuin Grindstroke, mutta yleisarvosanaa sen osuus ei kuitenkaan pysty nostamaan.
Kokonaisuutena julkaisu on hämmentävää kuunneltavaa. Mikään ei oikein toimi millään tasolla ja varsinkin Grindstroken kappaleet saavat miettimään, onko taiteilijan visio nyt toteutunut sellaisena kuin oli tarkoitus, vai onko jotakin kadonnut matkan varrella.
Pisteet: 1/5
Julkaistu: 2007-09-09
Toimittaja: Jukka Jääskeläinen
