Itse soitto on tunnelmapainotteista sekä rokkaavaa, ja siinä liikutaan aavistuksen samoilla genremääritelmillä kuin vaikkapa ruotsalaisen Tiamatin 90-luvun lopun ajat tai kotoisen Nightwishin ensiaskeleet olivat. Solitarium soittaa hyvin ja biiseissä on ideaa ja tarttuvuutta riittämiin, vaikkakin varmasti enemmänkin irti saisi. Abusing Lifetimen neljästä kappaleesta etenkin kaksi ensimmäistä, tunnelointipala Cry for Life ja nopeampi ja rokimpi They Close My Eyes, ovat hyvin potentiaalista Solitariumia loppupään ollessa hieman tavanomaisempaa.

Abusing Lifetimen suurimmat heikkoudet ovat kuitenkin liian suuria viemään bändiä vielä kovin pitkälle tällä yrittämällä. Soundipuolella on parannettavaa reilusti tämän tuotoksen ollessa aika tunkkaisen oloinen, mutta koska kyseessä on demo, se antaa paljon anteeksi. Toinen miinusmerkki napsahtaa Binin ääntämyksestä. Kuitenkin Abusing Lifetimen heikkoudet ovat kaikki ajan kanssa parannettavissa olevaa osastoa. Solitariumista käteen jäävä mielikuva on, että kyse on varsin kehityskelpoisesta yhtyeestä.

p.s. Juuri ennen arvostelun valmistumista kurkistin Solitariumin nettisivuille, jossa olikin vastassa hieman yllättävä tieto naislaulaja Bini Silvennoisen erottamisesta yhtyeen riveistä. Yllättävää siksi, että neidon ääni on Abusing Lifetimellä suurin vahvuus, mutta ei siksi, koska se on myös heikkous. Yhtyeen sanoin: "Tämä oli erittäin vaikea päätös, mutta koimme sen tarpeelliseksi." Ymmärrän täysin.