Näin ollen jo A Swarm Of The Sunin ensimmäistä levytystä The King of Everything -EP:tä kohtaan oli päässyt kasvamaan kohtuuttomat odotukset. Kuuden biisin levyltä todella kuulee, että se on pitkällisen työn tuotos. Yhtye ei lokeroidu, vaan jokainen kappale tuo oman lisänsä kokonaisuuteen. Taitavasti tuo kokonaisuus kuitenkin muodostuu eheäksi; EP:n musiikki on kuin tulevaisuuteen sijoittuva elokuva, missä ihminen ja koneistunut maailma taistelevat selviytymisestään – nöyrästi, mutta sinnikkäästi.

Refuge ja King of Everything aloittavat levyn äänekkäästi. Riffit nykii ja kiemurtelee kuin uudemmilla Katatonian, Isisin ja Benea Reachin levyillä ikään. Tästä on pitkä matka ensivaikutelmaan eli I Fear the Endin perustellun yksitotiseen tunnelmaan, mutta silti musiikin osaset loksahtelevat paikoilleen. Äänekkäimpienkin kappaleiden lauluosuudet on esitetty puhtaina, liki vaikeroiden puhuttuina. Ne tekevät kappaleista haavoittuvaisempia. Niiden vastapainoksi, kappaleiden koneellisempien elementtien tukena kuullaan myös säröisempää huutoa. Neljän varsinaisen kappaleen lisäksi EP:llä on kaksi instrumentaalia, jotka osaltaan tiivistävät kokonaisuuden saumoja.

Lopulta A Swarm Of The Sun voittaa puolelleen juuri monipuolisuudellaan. Se tarjoaa pelkät hyvät puolet ja saa ne muodostamaan kokonaisuuden, joka on kantava ja kestävä. Jos yhtye kaappaa äänimaailmaansa sisään reilun 20-minuutin minijulkaisullakin, joutunee loppuvuodeksi luvattu Zenith-debyyttialbumi kantamaan vielä suurempia ennakko-odotuksien paineita onnistumiselleen.