Chthonian – Of Beatings And The Silence In between
Jumalauta, vain tšekkiläisellä jääkiekkoilijalla saa olla näin monta konsonanttia peräkkäin nimessään. Vaasalaisen Chthonianin nimessä on puremista kerrakseen, mutta niin on purua musiikissakin. Viime syksynä kahden vuorokauden aikana äänitetty debyyttialbumi Of Beatings and the Silence in Between nimittäin ryöppyää kaiuttimista todella väkivaltaisena ja vakuuttavana.
Oman kuvauksensa mukaan yhtye soittaa black metalia death metal -vaikuttein. Elämää pilkkaavalla asenteella tässä ollaan yhtä kaikki liikkeellä. Mustasta messuamisesta muistuttaa vahvimmin kuivakka äänimaailma, joka on erittäin ominainen kattamaan bändin raa’at ryöpsäykset, synkät kitarariffit sekä rytmikkäät repäisyt kuulijan vastaanotettavaksi. Soundi alleviivaa yhtyeen suvereenia brutaaliutta, ja levyn 27-minuuttinen kesto antaa viimeisen silauksen tälle pieksennän ulkoiselle muodolle.
Tiivistettyyn muotoon ei mahdu turhaa sisältöä. Levyn nimen mukaisesti kappaleiden – hakkaamisen – väleissä on rikkonaisia äänivalleja – hiljaisuuksia – joiden kautta levy soljuu kappaleesta toiseen. Vaasalaistrio soittaa tiukasti yhteen, mitä korostavat kappaleiden kantavat sovitukset. Chthonian tietää, milloin täysillä kiinni käyvä nopea hyökkäys toimii parhaiten ja milloin kappaleen rakenne tarvitsee pientä hetkeä hengähtää. Kuuntelija saadaan näin pidetyksi tiukasti otteessa, musiikin väkivaltaisessa pyörteessä. Yksittäisiä kappaleita on turha nostaa joukosta esille, sillä vaikka toinen olisikin toista parempi, ei tiiviiseen pakettiin ole heikkoja vetoja hyväksytty.
Of Beatings and the Silence in Betweenin kohdalla on turha puhua lupaavasta ensilevytyksestä. Tämä albumi lunastaa kaiken, mitä se antaa ymmärtää antavansa.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-07
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.