Levyarvostelut

Elend – A World In Their Screams

Pitkän linjan ranskalainen, itselleni aikaisemmin täysin tuntematomaksi jäänyt Elend lähestyy karmivimmalla julkaisulla pitkään, pitkään aikaan oman levyharrastukseni historiassa. Elendin musisointi ei ole metallia, ei edes kovin lähellä sitä, vaan kyse on pääosin dark ambientista, jossa yhdistyvät niin klassisen musiikin soitinnukset ja laulusuoritukset kuin industriaalit äänimaailmatkin. Levyn otsikko kertookin pääosin, mistä on kyse: A World in Their Screams on pimeä rotko täynnä valloilleen päästettyä kauhua.

Seitsemänteen julkaisuunsa edenneen yhtyeen kunnianhimo on hätkähdyttävää. Taiteellinen näkemys ei ilmeisesti ainakaan ole hapertunut vuosien saatossa, jos uusimpaan levytykseen on luottaminen. Vaikea nimetä yhtään ryhmittymää, joka seikkailisi edes samoilla leveyspiireillä Elendin kanssa, sillä myönnettävä tietysti on, että marginaalimateriaalin marginaaliahan tämä on, kaikilta osiltaan. On vaikea keksiä kovinkaan monta normaalin arkielämän tilannetta, joissa laittaisin AWiTS:n soimaan. Levy on puhdasta trippalua mielen pimeälle puolelle, ja esimerkiksi kauhuelokuvan taustalle levy on kyllä helppo kuvitella soimaan.

Lähes kymmenpäinen soittajajoukko on saanut aikaan melkoisen äänimaton. Erilaiset viulut, puhallinsoittimet ja syntetisaattorit pulikoivat sulassa sovussa sävellyksien äänimaisemissa. Jo pelkästään niiden suunnitteluun on varmasti uponnut viikko jos toinenkin, sillä niin tarkkaan harkituilta ne kuulostavat, kaikessa skitsofreenisuudessaankin. Monikerroksiset soitinnukset hulmuavat silmien edessä hypnoottisest,i ja kuten ennen pitkää selväksi käy, joskus hyvinkin pettävän rauhallisesti. Alexandre Iskandar Hasnaouin piinalliset kirkaisut puhukoot puolestaan. Levyn tuotanto on huippuluokkaa, ja sävellyksistä revitään kaikki teho irti, joten A World in Their Screams palveleekin parhaimmin tuutumusiikkina, painajaistakuulla.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-08
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.