Levyarvostelut

Immolation – Shadows In The Light

Yksi yhdysvaltalaisen kuolometallin pitkäikäisimmistä ja persoonallisimmista nimistä muistaa pientä ihmistä uudella jumalanpilkkaa tihkuvalla albumillaan. Seitsemäs synninpäästö pitää kiinni tutusta linjasta: komppeja monipuolisesti pyörittävä rumputuli, Ross Dolanin vankka örinä ja riffien kieroillen kuljettama tarinanpoikanen, jonka äkkinäiselle varsin päättömän kuuloinen tarinankerronta kätkee sisälleen joskus hyvinkin pitkälle kantavia linjoja. Vaikka Immolationin tunnistaa itsekseen tilanteessa kuin tilanteessa, on rehellisyyden puolesta kuitenkin todettava, että yhtyeen kikka-arsenaali alkaa käydä välillä hieman liiankin tutuksi.

Yhtyeen vahvin lenkki on sen kyky luoda painostavia, lähes kauhua lähenteleviä tunnelmakenttiä. Vaikka kyse onkin brutaalimman puoleisesta kuolosta, on Immolation aina liittänyt venkoiluunsa yllättävänkin paljon melodioita, jotka juoksuttavat jyrsimisen entistä tummempiin vesiin. Paljon käytetty rytyytys–pysäytys-taktiikka on myös elintärkeä osa yhtyeen soundimaailmaa, joskin jossain kohdin se estää kappaleita rullaamasta täysipainoisesti. Täytyy tosin muistaa, että mitä kierompaa ja raaempaa kappaleenkuljetusta vastaan tulee, sitä enemmän se Immolationilta kuulostaa. Albumin päätöskappale Whispering Death puhukoon puolestaan; jylhyys ottaa omakseen.

Shadows in the Light on tasainen albumi, joka vaatii paljon kuuntelua, kuten yhtyeen muukin tuotanto. Aivan yhtyeen huippuhetken, Close to a World Below’ntasolle ei kokonaisuus omissa kirjoissani vielä yllä, mutta tasaisesti, mitä enemmän aikaa sille antaa, sitä enemmän se puoleensa vetää. Kun musiikki on vielä saanut osakseen tunkkaisen tuotantoprosessin, on uhkaavuus kohdallaan. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy. Kyllä tämän avulla kelpaa ristinsä kantaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-05
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.