Levyarvostelut

Type O Negative – Dead Again

Seitsemännen studioalbuminsa julkaissut Type O Negative ei tuoreella levyllään poikkea tutusta kaavasta radikaalisti. Brooklynin nelikko on kuitenkin tehnyt jotain sellaista, mikä muilla yhtyeillä jää yleensä vain tyhjäksi mainospuheeksi: ottanut oikeasti vaikutteita vanhoilta levyiltään ja luonut niistä sujuvan kokonaisuuden, joka ei tunnu pelkältä vanhojen hittien uudelleenlämmittelyltä.

Dead Againin voi nähdä loogisena jatkeena neljän vuoden takaiselle Life Is Killing Me -albumille, mutta tällä kertaa yksittäisistä kappaleista on helpompi löytää yhteyksiä bändin varhaisempaan tuotantoon. Levyn nimeksi ehdolla ollut The Profits of Doom ja varsinkin aggressiivinen nimikkoraita Dead Again sopisivat melko vaivatta Slow, Deep and Hardille, kun taas Some Stupid Tomorrow muistuttaa Bloody Kissesin menevämpiä kappaleita. Vastaavasti bassovetoinen She Burned Me Down sekä hidastempoinen September Sun liikkuvat October Rustin tunnelmissa, ja World Coming Down -levylle voisi kuvitella Beatles-vaikutteilla leikittelevän Tripping a Blind Manin ja liki varttitunnin kestävän These Three Thingsin.

Niille, jotka toivoivat paluuta Peter Steelen aiemman bändin Carnivoren tyyliin, Dead Again tuottanee hienoisen pettymyksen siitäkin huolimatta, että albumilla kuullaan välillä punkmaista mäiskettä ja matalan laulun lisäksi vihaisempaa keuhkoamista. Type O Negativen ystäville kyseessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin pettymys, sillä 77 minuutin kestosta huolimatta levy tuntuu eheältä kokonaisuudelta eikä joukkoon ole hieman tympeää She Burned Me Downia lukuun ottamatta eksynyt täytemateriaalia. Jos joku vielä luulee Typen olevan teinitytöille suunnattua ruusuntuoksuista goottimetallia, nyt on hyvä tilaisuus korjata ennakkoluulot.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-27
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.