Various - Savepoint Heavy Metal Collection vol. 1 (Albumi)
Peliliike SavePoint on poikennut konsoli- ja pc-pelien ihmeellisestä maailmasta kotimaisen omakustannemusiikin pariin, ja tästä osoituksena on ilmaisjakelun piiriin kuuluva tuplakokoelmalevy SavePoint Heavy Metal Collection vol. 1. Nimen viimeisenä komeileva volyyminumero puhuukin jo sen puolesta, että tällaisen metallikokoelman julkaisusta on tullut pysyvämpikin tapa tavoitella uusia pelaajia SavePointin riveihin. Levyn tarkoituksena on tosin toimia myös promootiona sillä esiintyville yhtyeille, joten SavePoint ei pelaa pelkästään omaan pussiinsa, vaan antaa kotimaisille uransa alkuvaiheessa olevilla yhtyeille mahdollisuuden saada musiikkiaan laajemmin levitetyksi. Ja mainittakoon vielä kerran, että koko paketti on ilmainen.
Tuplakokoelma sisältää 33 eri yhtyettä, joiden tyylit vaihtelevat laidasta laitaan. Yllättävän vahvojen esitysten joukosta löytyy muutama todella taidokas ja pitkälle kypsytetty teos. Osa yhtyeistä on jo tosin ehtinyt päästä pidemmälle urallaan, mikä tietenkin kuuluu jo heidän musiikistaan varmuutena ja taitavina sävellyksinä. Jostain syystä muutamalla yhtyeeltä on valittu kaksikin raitaa levylle, enkä suoraan sanottuna ole aivan perillä tästä logiikasta. Kokoelma ei ole missään nimessä puhtaasti heavy metaliin keskittyvää. Materiaalin seasta löytyy mm. death metalia, thrash metalia, progressiivisempaa otetta sekä ihan perinteistä heavy metalia. Tämän lisäksi kiekoilla seikkailee pari rock- ja punk-raitaa, ja on sinne löytänyt tiensä myös yksi Motörhead-koverikin.
Albumilta löytyy kaikenkarvaista ja kirjavaa yhtyettä ja raitaa. Soundit ovat siistit ja tasaiset, tosin joidenkin raitojen kohdalla olisi kaivattu vielä pientä hienosäätöä. Raitojen jälkeen voi taas todeta sen, että usein se heikoin osa yhtyeessä ovat vokaalit, jotka voivat pahimmillaan latistaa muuten mallikkaan biisin. Albumi on joka tapauksessa mielenkiintoinen katsaus eteläisen kansamme musiikkitilanteeseen, ja saattaahan näiden kansien välissä vaikka piileksiä seuraava metallimaailman valloittaja. Mikä onkaan hienompaa, kuin päästä sanomaan se, että "minä kuuntelin tätä yhtyettä jo silloin, kun se oli vielä pelkkä kapinen demobändi".
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Sini Hytönen Arvosteltu: 07.04.2007 Levy julkaistu: 2006