Laurila – Boyhood

Janne Laurila hoiteli aikanaan jonkinasteista kulttisuosiota nauttineessa Office Buildingissä pääjohtajan vakanssia, mutta tuo kyseinen yhtye jäi itselleni kaiken sen ajan brittipopin jalkoihin, sillä sitä tuppasi sen verran hanakasti pihalle, että kaikkiin ei oikein voinut koskea, saati että olisi edes ehtinyt.

No nyt on uudet jauhot taikinassa, mutta kohoaako se. Kyllä ja ei. Oikeastaan pahin virhe yhtyeen kohdalla on saatteen idea ajattomasta, tosin päräyttävästä, rokista. Kyllähän tämä päräyttää ja pärisee, mutta tuon ajattomuuden kanssa olen eri mieltä. Tässä haisee vahvasti siltä, että New Orderit ja muut vastaavat kasarin hengessä kulkevat yhtyeet on kuunneltu melko tarkasti. Tähän tukea antaa vielä kammottava kansitaide, joka kaikessa V-lehden hippaamassa kasarikuosissaan on kaikkea muuta kuin ajaton, sillä Amiga-taide flippaa silmissäni sen verran pahasti. Hätäisimmät kasari-inhoajat varmasti kääntyvät kannoillaan tämän platan kohdalla. No, loppujen lopuksi tuo kasarihenkisyys, vaikka läsnä melko voimakkaasti onkin, on eräällä tavalla hallittua. Suoranaisiin rippeihin ei ole menty, vaan omaakin mukana on ihan kiitettävästi. Samalla esiintyy otteita myös muiden vuosikymmenien koitoksista, kuten vaikka Solid Ground, joka saa ajatuksen johonkin sinne vuosikymmenen taakse, jolloin Poverty Stinks rokkasi ympäri maatamme.

Levyn materiaali perustuu melko kantavalla tavalla sävelten kulkemiin reitteihin, jotka ovat kipakoita ja omalla tavallaan kaartelevia. Heleys ja kesäisyys ovat vahvasti läsnä, joten tuskin tämmöinen pimeä alkuvuoden ilta on paras mahdollinen ajankohta tämän yhtyeen kuuntelua varten, mutta odottakaahan, kun kesä koittaa, ja auton tai junan nokka on kohti pohjoisen festareita.

Levyn koko voima on tuossa jo mainitussa heleydessä sekä vahvoissa melodioissa, mutta sen pahuuden juurena toimivat eri aikakausien lainailut, jotka ovat melko estottomasti näytillä lasisessa kaapissa. Samaan pahuuden sarveen voisin tunkea vielä sen, että Jannen laulu on hieman liian hentoista. Ehkä yhtye kuitenkin oli jollain tavalla oikeassa tuon ajattomuuden kanssa, sillä onhan levyn nuottikulku peräisin kolmelta aikakaudelta. Nimittäin 70-, 80- ja 90-luvulita, mutta tekeekö se kuitenkaan musiikista ajatonta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-03
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.