Blood Brothers, The – Burn Piano Island, Burn

Aluksi tämän nuoren hardcoreviisikon tuotoksessa ei vaikuta olevan päätä eikä häntää. Kun ynnätään poukkoileva kappalerakenne, kaoottinen äänimaailma ja huutokaksikko Jordan Billien ja Johnny Whitneyn tauoton meuhkaaminen, saadaan todella vaikeasti sulatettavaa musiikkia. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan, ja orkesterin eriskummalliseen maailmaan sukeltaa lopulta ihan mielellään.

Jopa taitavimmilla hc-guruilla lienee vaikeuksia lokeroida The Blood Brothersia mihinkään tiettyyn alagenreen. Itselleni tulee mielikuva hyperaktiivisesta Fugazista, mutta At the Drive In ja vanhempi Blindside lienevät lähempänä tämän kvintetin tyyliä. Mukana on myös sen verran siunattua hulluutta, että pitää mainita monitoimisekopää Mike Patton (valitse mieleisesi projekti) sekä kotoinen Deep Turtle. Pääasiassa musiikki on siis reippaamman puoleista räyhää, jota sävyttävät rauhallisemmat, mutta samalla myös aika pimahtaneet väliosiot.

The Blood Brothersista puhuttaessa ei voi sivuuttaa heidän musiikkiaan dominoivaa, valtavaa ihmisäänten määrää. Billie ja Whitney huutavat, kirkuvat, rääkyvät, ärjyvät, puhuvat, laulavat puhtaasti ja tietenkin ristiin rastiin, jotta vaikutus olisi mahdollisimman sekava. Raivoamisen vastapainoksi rallatetaan kylläkin melodisesti, mutta niin näsäviisaan teinipojan äänellä, että suorastaan ärsyttää. Cody Votolato (kitara), Mark Galadhar (rummut) ja Morgan Henderson (basso) takovat oivaltavaa räminää taustaksi kaksikon sanalliselle tulvalle. Vaikka tuottajana on häärinyt itse Ross Robinson, on lopputulos aika diskanttinen, eivätkä soundit ole niin raskaan metalliset kuin luulisi. Mikä on hyvä, sillä muhkea nykymetallituotanto ei tällaiseen musiikkiin varmasti soveltuisikaan.

Itse lyriikat ovat keskivertoa älykkäämpää tekstiä, joka on räiskyvän runollisia, mutta raakoja kielikuvia pullollaan. Länsimaisen ihmisen luonne nähdään sairaana ja sanoitusten raadollinen sävy jättää lukijan lohduttomaksi. Death distills the camouflage from our dance/Death inverts the red from romance/Death x-rays the angels of chance/Death: the anti-mirror of infants/ Like a picture hiding beneath the digital Avalanche (Cecilia and the Silhouette Saloon)..

Albumin kahdestatoista kappaleesta Cecilia and the Silhouette Saloon ja USA Nails ovat toisaalta loistavia esimerkkejä siitä, mihin nämä veriveljet pystyvät ja toisaalta niissä kiteytyy koko levyn ongelmallisuus. Musiikki rokkaa ja svengaa mielin määrin, mutta sekä laulajien suoltama älämölö että turhan pitkiksi venyvät kappalekestot koettelevat kuuntelijan kärsivällisyyttä. Vahvasta levystä tässä on silti kyse. Sillä vaikka Burn Piano Island, Burnilta on vaikea löytää yhtäkään todellista nappiosumaa, tuottavat yhtyeen näkemyksellisyys ja hengästyttävä vimmaisuus jo sinällään suurta mielihyvää.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-11
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.