Seitsemän oman rallin ja yhden piilolainan sisältävä Uuh Aah, Baby on orkesterin kokemattomuuden huomioon ottaen yllättävän hyvä ensidemo. Kappaleissa on ideaa niin sävellyksen kuin sanoituksen puolesta. Laulumelodiat ovat tarttuvia ja riffit luikertelevat ovelasti garagen, grungen ja punkin välimaastossa muistuttamatta liikaa mitään tiettyä genreä tai yhtyettä. Tosin, Pintandwefallilla tuntuisi olevan erityinen sisarsuhde japanilaisten tyttöbändien campia pelkäämättömään ilmaisuun. Selkein esimerkki tästä lienee vastustamattoman ylipirteä punkpoppailu That X-box. Ryhdikkäämpien esityksien lomassa yhtye osoittaa myös. Minimalistisesti pelkän basson, laulun ja ksylofonin avulla viettelevän Sex Songin kohdalla yhtye osoittaa hallitsevansa hienosti myös rauhallisemman tunnelmoinnin.

Energisesti eteenpäin, miettimättä liikoja, tuntuu olevan jonkinlainen ohjenuora Pintandwefallilla. Lyhyen olemassaolonsa aikana orkesteri on nimittäin pistänyt pihalle tämän demon lisäksi toisen yli kymmenen raitaa sisältävän Milkbar, Baby -tuotoksen. Nuoren yhtyeen on kuitenkin hyvä pitää mielessään tuotteliaisuuden haitat ja hyödyt. Tietysti kannattaa takoa kun rauta on kuuma ja tietty spontaanius sopiikin tämäntyyliseen musiikkiin. Mutta tälläkään kertaa ei määrä korvaa laatua. Kumpikin julkaisu sisältä kourallisen loistoesityksiä, joista pienellä viilaamisella saisi todellisia ässäbiisejä, ja sitä kautta aivan mahdottoman hyvän EP:n. Kappalekokonaisuutena tämä Uuh aah, Baby -esikoinen on siis enemmänkin lupaus jostain loistokkaasta.

Pintandwefallilla on vielä runsaasti kehittämisen varaa, mutta tärkein, eli selkeä tyylillinen näkemys siitä mitä se haluaa tehdä, on niin musiikillisessa kuin imagollisessa mielessä hallussa. Niinpä jäsenet käyttävät salaperäisten zorronaamioiden lisäksi spaissareiden tapaan ”koodinimiä”: Crazy Pint, Cute Pint, Dumb Pint ja Tough Pint. Dumb Pint ei soita bassoa.