Jo sinänsä se, että vertaan yhtyettä kyseisiin bändeihin, luo jo varmasti Kiinan muurin korkuisen "voiko tämä olla hyvää" -kynnyksen. Siellä on ne rässiriffit Päivät seuraa toisiaan -kappaleessa mitä Mokomallakin ja heti sitä seuraavassa Valhekasvoissa tutut Stam1na-nytkytykset ja Stratovarius-kitarasoolot kautta levyn.

Ainoa asia, mikä ei ole yhtä massoihin vetoavalla tasolla kuin Sakara-yhtyeillä, on laulajan ääni, joka häiritsee myös allekirjoittanutta hieman. Pelkkä puhdas laulu voi myös karkoittaa joitakin faneja, yhtyeen basistin järjettömän aggressiivisen huudon muutaman kerran livenä todistaneena jäin hieman sitä kaipailemaan. Soiton teknisyydessä sen sijaan bändi ei jää yhtään takasijalle

Jos sinulle jäi edes pieni kiinnostuksen siemen, kannattaa käydä kuuntelemassa yhtyeen sivuilta tarjottava Helpompaa luovuttaa, joka mielestäni kuvaa erittäin hyvin levyn kokonaisuutta.