Morgin kolmatta demoa kuunnellessa tulee mieleen sakset, ja niitä tekisi mieli käyttää. Ottaisin käsittelyyni avausbiisi Evil Eyen ja pätkäisisin sen poikki kappaleen kohdasta 2'49” alkavan väliosan jälkeen. Kolmen minuutin ja 47 sekunnin mittaisena kappaleessa olisi rouhivat riffit tallella, tarttuva kertosäe riittävän monesti korostettuna ja komeat, myös mieleenjäävät kitarasoolotkin esillä. Nyt kappale jatkuu väliosan jälkeen vielä kertosäkeeseen ja loppuriffillä nykimiseen. Tuntuu kuin se ei ikinä loppuisi, kunnes jo yli viiden ja puolen minuutin jälkeen tulee viimein stoppi.

Samaten kolmannessa biisissä, Strifessa, 14 sekunnin jälkeen lopettaisin introriffin jauhamisen, hyppäisin tylsän ja kiusaannuttavan laukkakompin yli ja siirtyisin suoraan seuraavaan, 43 sekunnin kohdalta alkavaan murskaamiseen. Mitä kappaleelle tekisi siitä eteenpäin - siihen ideani eivät nyt riitä. Joka tapauksessa se loppuisi ennen kuin viiden minuutin pykälä saavutettaisiin.

Niin minä saksia käyttäisin.

Tällaisenaan Morg on todella lupaava tapaus. Simppeliä deathmetallia ja asennepitoista thrashmetallia modernia otetta kaihtamatta yhdistelevä yhtye kuulostaa uskottavasti isolta silloin kun se möyrii riffejään tukevalla kädellä ja kahden murisijan, Chrisin ja Henrin, äänten alataajuudet näyttävät voimansa. Evil Eye -biisin kitarasoolot ansaitsevat nekin ehdottomasti tulla erikseen huomioiduksi, niin tyylitajuisesti ne on tehty.

Kolmen biisin Buried-demolla yhtye onnistuu silti vain yhdessä kappaleessa, keskimmäisessä Disciple Of Hatessa, olla venyttämättä kappaletta liikaa, lisäämällä siihen osia toisen perään tarpeettomasti ja kokonaisuutta auttamattomasti laimentaen. Evil Eye -kappale on palasiksi purettuna ehdottomasti parasta Morg-antia, mutta kuten jo sanottua, kappale pystytään vesittämään turhalla toistolla.

Lyhyesti: tiivistäkää, älkääkä sovittako kompromisseja mukaan, niin tässä olisi tehokkaampi tappaja käsissä.