Suomalainen ska elää ja voi hyvin. Evilsons ja The Valkyrians ovat asemansa jo todistaneet huimalla keikkasuosiolla ja sijoittumalla listoille uutuusalbumeillaan. Goon on puolestaan lupaavin uusista nousevista ska-bändeistä. Ahkera keikkailu on saumannut Goonin soittokemian kohdilleen ja hionut Suuri postiryöstö -EP:n materiaalin kristallinkirkkaaksi.
EP:n avaava Postiryöstö-instrumentaali toimii mainiosti live-tilannetta imitoivana shown aloitusnumerona. Plussaa genekrupamaisesta rumpukompista! Täysillä groovaava Ska-raita ja nimestään huolimatta Katkera, ylpeä ja kateellinen ovat täydellisiä bailunumeroita. Nuorten miesten sanoituksissa on sanomaa liikaa alleviivaamatta tai julistamatta. Ska-raita näpäyttää epäisänmaallista pohjasakkaa ja Katkera, ylpeä ja kateellinen kritisoi nuoria muusikoita, itseään säästämättä. EP:n lopuksi kotkalaislähtöinen Goon muistelee haikealla Karhula-biisillä menneitä aikojaan. Ainoastaan tämän biisin sanoitus vaikuttaa päälle liimatulta ja banaalilta.
Ska toimii parhaiten livenä kuultuna ja tanssittuna, mutta hyvin tämä toimii kotistereoistakin kuultuna. EP:n sisältöäkin lienee ruuvattu live-keikkaa noudattelevaksi. Ainoastaan encoren iskuraita puuttuu. Jos viisarisi värähtää vähänkin rytmimusiikille, suosittelen menemään ska-keikalle, sillä suurin osa näistäkin kappaleista on testattu toimiviksi live-tilanteessa.
Goonin tulevaisuudesta voi povata ruusuista. Nyt tarvitaan enää rohkea julkaisija, jotta ensimmäinen suomenkielinen ska-bändi saadaan listoille. Goon rokkaa, groovaa, koskettaa ja mikä tärkeintä tanssittaa. Pienistä miinuksista huolimatta on Suuri postiryöstö ansaitsee täydet pisteet.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Jarkko Veijalainen Arvosteltu: 08.12.2006 Levy julkaistu: 2006