Rustin musiikkia on helpointa kutsua jonkinlaiseksi uusgrungeksi tai alternative-rockiksi. Biiseissä kuuluu kaikuja Alice In Chainsilta, Pearl Jamilta ja kumppaneilta, mutta yhtyeen soundi konemausteineen on enemmän 2000- kuin 90-lukua. Omaa ilmettä löytyy sen verran etten äkkiseltään keksi Rustille mitään suoraa vertailukohtaa, mikä on luonnollisestikin hyvä asia.

Rust on selkeästi nokkamies Herrasen oma lempilapsi. Mies on laulamisen lisäksi myös tuottanut, äänittänyt ja miksannut levyn. Biisintekoon ovat sentään muutkin jäsenet päässeet osallisiksi. Erinomaisia kappaleita levyltä löytyykin useita, kuten erittäin tarttuvan kertsin sisältävä avausraita Bitterness, rankempi mutta yhtä lailla tarttuva Hatebreed sekä henkilökohtainen suosikkini, mahtavan tunnelmallinen Lonely.

Pari heikompaakin biisiä on kyllä eksynyt mukaan ja levyn soundit saisivat myös olla hieman tuhdimmat, jotta paikoitellen rankat kitarariffit pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Lisäksi, vaikka Herrasen laulua onkin monissa yhteyksissä kehuttu, kaipaisi sekin mielestäni vielä hiukan lisää voimaa ja persoonallisuutta. Hyvä suoritus siitä huolimatta.

Arvosana jää keikkumaan johonkin kolmosen ja nelosen välille, mutta levyn parhaat hetket painavat vaakakupissa sen verran että olen bändille suopea ja kallistun neljään pisteeseen. Parantamisen varaa kuitenkin vielä löytyy.