Levyarvostelut

Benea Reach – Monument Bineothan

Norjalaista Benea Reachia voi hyvällä omallatunnolla kutsua moderniksi metalliksi, ellei peräti ajankohtaiseksi metalliksi. Bändi puskee raskaalla riffillä hitaasti, mutkikkaalla kimurantisti ja ettei kiukku pääsisi valtaan, välillä koko homma pistetään jäihin ja rauhoitutaan tunnelmoimaan pitkän kaavan mukaan. Yhtye vertautuu – ehkä vain minun korvissani tosin – Cult of Lunaan, Gojiraan ja Botchiin, mutta ei silti missään vaiheessa täytä osiensa summaa.

Monument Bineothan on silti enemmän hyvä levy kuin huono. Yksittäisiä kappaleita tarkastellessa mukaan mahtuu runsaasti erittäin vakuuttavia hetkiä. Jo avaava Ground Slayer murskaa riffeillään siihen malliin, että voima välittyy. Viimeisen kolmannekseen sijoitetut Emperor, Immaculate ja Venerate onnistuvat myös luomaan painostavan, hetkittäin seisahtaneen ja kaiken aikaa raskaan tunnelman.

Levyssä eniten häiritsee sen kliinisyys, mikä tekee siitä väkisin liian etäisen. Soundit, riffit ja sovitusratkaisut etenevät yhtä yllättävästi kuin ristipistotyön tekeminen – ja kun on tottunut siihen, että särmää ja kuraa musiikissa on, niin tällä tavoin loppuun asti tehty teos jättää vaan kylmäksi. Sen verran Benea Reach kuitenkin osuu, että yhtyeen voisi luulla urallaan kehittyä hyvinkin tehokkaaksi tapaukseksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-09-01
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.