|
Pari perinteistä demoa julkaissut oululaisyhtye Wrathage on valinnut myös hieman harvinaisemman formaatin itsensä markkinoimiseen, sillä käsillä on tämän paljon kehuja haalineen demoyhtyeen sarjassaan toinen DVD-R–julkaisu. Wrathage soittaa modernia, teknistä ja sangen omaperäistä black metalia. Kappaleiden koukerot tuovat mieleen Emperorin myöhemmän tuotannon, viiltävän riffittelyn viitatessa Satyriconin nykylinjan suuntaan. Paketin kruunaavat vakuuttava rumputyöskentely sekä vivahteikkaat laulusuoritukset, joihin haetaan lisäväriä hyödyntämällä ajoittain kahden miehen äänipanosta. Musiikista välittyy myös aimo annos nuoren yhtyeen intoa ja luovaa hulluutta, mikä saa Wrathagen kuulostamaan tuoreelta ja mielenkiintoiselta melko selvistä vaikutteista huolimatta. Kaiken kaikkiaan kyseessä on yksi niitä harvoja demoyhtyeitä, jonka musiikkia kuuntelee mielellään toistuvasti, kun isojen nimien rutiinisuoritukset alkavat kyllästyttää.
Black Fucking Zodiac –DVD sisältää viime kesän Jalometallissa nauhoitetun keikan sekä myös aikaisemmin DVD:llä julkaistun Hevimestassa nauhoitetun vedon. Materiaalia on siis runsaasti ja yhdessä keikat kattavat miltei kokonaisuudessaan bändin Black Light Zodiac ja anNihil[N]ation -demot. Myöhempi taltiointi on laadukkaampi, mutta sekään ei valitettavasti tee kunniaa bändin musiikille. Kuten arvata saattaa, soundit puuroutuvat ja roppakaupalla mehukkaita yksityiskohtia katoaa kuulijan tavoittamattomiin. Asiaa ei auta aneeminen yleisö, joka ehkä etäisesti näyttää pitävän kuulemastaan, jaksamatta kuitenkaan millään tavalla innostua luultavasti illan avausaktina toimineen yhtyeen esityksestä. Kuvanlaatu ei hivele silmiä, mutta leikkaus on onneksi sopivan rauhallista tarjoten kuitenkin monipuolisen kuvan keikasta.
Vaikka pieni budjetti ja bändin tuntemattomuus paistavatkin läpi keikkataltioinnista, on DVD:n julkaiseminen silti Wrathagen kohdalla perusteltua. Yhtye nimittäin soittaa kimurantit kappaleensa tiukasti ja maallikon korvaan virheettömästi ja osoittaa samalla, että materiaalissa on potkua ja tarttuvuutta. Bändi näyttää myös aidosti viihtyvän lavalla, vaikka yleisö ei hurmokseen mukaan lähdekään. Paremman kuvan Wrathagen musiikista antavat aikaisemmat julkaisut, mutta tämä todiste yhtyeen energiasta viimeistään osoittaa, että Wrathage ansaitsee levytyssopimuksen, lisää näkyvyyttä ja enemmän keikkoja. Koska tämä julkaisu ei kuitenkaan edusta mitään suurta nautintoa, ei arvosana aivan noudattele yleisfiiliksiäni yhtyeestä.
|