Stam1na – Uudet Kymmenen Käskyä

Omaa nimeään kantaneella ykköslevyllä selvää jälkeä tehnyt Stam1na ei jäänyt kauaksi aikaa paistattelemaan saavutuksillaan vaan puski nopeasti ulos seuraavan eepoksen Uudet kymmenen käskyä. Toisesta levystä puhutaan aina vaikeana, eikä sen tekeminen liene ollut liian helppoa biiseistä vastaavalle Hyyrynen–Olkkonen-kaksikollekaan. Lopputulos on kuitenkin sen verran varma ja täynnä mielenkiintoisia kokeiluja, että levy ei missään nimessä jää edeltäjänsä varjoon. Peruselementit (Mokoma-henkiset thrash-pohjat ja kierosti provosoivat sanoitukset) ovat itse asiassa saaneet rinnalleen niin täyteläisen äänimaailman ja kokeilevia sovituksia, että S.O.A.D:kin kalpenee.

Koko levyn leimaa-antavin piirre on laulaja-kitaristi-huutaja Hyyrysen totaalinen antaumuksellisuus. Mies tekee uskomattomia suorituksia niin koukeroisten sävellysten ja moniulotteisten tekstien parissa kuin ennen kaikkea todella moneen suuntaan taipuvan äänensä kanssa. Hyvää esimakua tästä tarjoaa heti avausraita Uudet kymmenen käskyä, jossa sanat satelevat välillä rap-artistien nopeudella, kun taas kertosäe mennään pitkälti melodisen laulun tahtiin. Kakkosbiisi Merestä maalle on vähän kokeilevampi ja rankempi, mutta kertsissä hypähdetään taas popimpiin kuvioihin.

Ensimmäinen heti kunnolla kolahtava biisi on raskaasti uhoava Edessäni, joka myös tarttuu herkästi päähän. Samaa tappovarmasti toimivaa sarjaa jatkaa terroristijahdille aukova Viisi laukausta päähän, jolle panoksensa tuovat myös herrat R. Nygård, K. Viikate, J. Hynynen ja T. Saikkonen. Sanomaa löytyy myös raskaana jyskyttävästä Vapaasta maasta, jonka kertosäe mennään taas puhtaamman ja rauhallisemman laulun merkeissä. Viimeistään tässä vaiheessa levy alkaa kuulostaa todella vakuuttavalta.

Hieman turhemman Lapsus-instrumentaalin jälkeen palataan taas tositoimiin, kun vuorossa on vahvoja kontrasteja luova Paperinukke, jossa juostaan vuoroin melkoista thrash-haipakkaa ja vuoroin fiilistellään kevyempiä kohtia. Vahvaa mättöä tarjoaa myös Suhdeluku, jonka “ainoa luku, johon osaan laskea” -hokema käy kuitenkin vähitellen hermojen päälle. Heti perään on vuorossa kiekon kieroin raita Likainen parketti, joka on varsin elävä kuvaus totaalisesta hajoamisesta. Biisi kasvaa myös komeasti koko ajan, ja mukana on taas ovelaa hyppelyä yltiöraskauden ja kevyempien osien välillä. Sen jälkeen käydään puolestaan ihan über-kepeissä tunnelmissa turhan pitkäksi venytetyn Oven myötä. Onneksi päätösraidaksi on kuitenkin säästetty mukavasti tykittävä ja monipuolinen Kaksi reittiä yksi suunta.

Uudet kymmenen käskyä osoittaa, ettei Stam1na ole todellakaan mikään yhden levyn ihme, joka vajoaa muiden suomenkielisten telaketjubändien jalkoihin. Levy on täynnä yllättäviä käänteitä ja ovelia kuvioita, jotka avautuvat vasta useamman kuuntelun jälkeen. Itse en ehtinyt kuuntelemaan levyä ennen arvioimista kuin viiteen kertaan, mistä kenties johtuu, että osa kappaleista jäi vielä turhan arvoituksellisiksi. Uudet kymmenen käskyä on joka tapauksessa ensimmäisen vuosipuoliskon ehdottomasti kovimpia julkaisuja.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-05-17
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.