Neljän parikymppisen jantterin muodostama, pöljällä nimellä varustettu bändi edustaa siis suomalaisen rock-musiikin äkkiväärää osastoa. Nimet, kuten Absoluuttinen Nollapiste ja YUP eivät ole loppujen lopuksi huonoja vertauskohteita. Tulipa levyn avaavasta Kaikki tuntuu menevän päin seiniä -biisin riffittelystä mieleeni jopa varhainen King Crimson. Korostan kuitenkin sitä, ettei bändiä voi missään vaiheessa plagioinnista syyttää, kyllä Bill Cosby Show sen verran selkeästi omillaan porskuttaa.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen olen hyvin vakuuttunut lopputuloksesta. Riffit ja melodiat kulkevat koukeroisesti ja meininki yleensäkin on melkoisen kieroutunutta. Kuten myös sanoitukset, jos kohta niissä ei tunnu aina järkeä paljon olevan. Huumoria on niin ikään mukana, niin sanoituksissa kuin myös välillä ilahduttavan anarkistisissa sovituksissa.

Yksin koukeroiset riffit ja kiero yleisilme eivät pitkälle kantaisi, mikäli biisit eivät toimisi. Tällaista uhkaa ei tämän levyn ylle piirry, sillä kahteen puoliskoon jaettu kokonaisuus on paria hieman heikompaa kappaletta lukuun ottamatta täynnänsä erinomaisia biisejä. Nostettakoon parhaimmista esille vaikkapa jo kertaalleen mainittu avausbiisi, rumpali-laulaja Jussi Ylitalon syksyisen kaihoisa sävellys Maja sekä levyn päättävä mustasukkaisuusballadi Siinä naisessa oli taikaa.

Bändin visio alkaa olla vakuuttavalla tasolla tällä toisella omakustanteella. Sen verran käynnistän nillitysmoottoria, että joissain kappaleissa tahtoo olla turhan paljon tyhjäkäyntiä (Han åker buss utan sina vänner toimisi kenties lyhyempänäkin) ja osa biiseistä jää sävellyksinä parikin pykälää muiden alapuolelle. Nämä seikat, vaikka lopulta pieniä ovatkin, pudottavat arvosanan sieltä vitosesta. Tässä tulee Bill Cosby Show on rautainen paketti lauluja kansasta, jonka saa kyyneliin vain moukarinheittäjä.