Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Karkkiautomaatti - Kaikilla
Joskus arvosanan antamisen kanssa tuntuu olevan vaikeuksia. Tässä tapauksessa valinta on kuitenkin helppo: kun eräs 1990-luvun hienoimmista kotimaisista pop-yhtyeistä julkaisee kaiken tuotantonsa sisältävän tuplalevyn, ei pisteitä tarvitse jäädä kovin pitkäksi aikaa miettimään.
Kaikilla-kokoelma kattaa Karkkiautomaatin koko tuotannon vuosien 1993-1998 ajalta, sisältäen yhtyeen kaikki kolme täyspitkää albumia sekä kaikki vinyyli- sekä CD-EP:t. Yhteensä mukaan on mahtunut on muikeat 59 kappaletta. Biisit on järjestetty levyille kronologisesti, jolloin Karkkiksen kehityksen suorastaan hellyyttävästä pop-punk-yhtyeestä erinomaiseksi, täysveriseksi pop-yhtyeeksi kuulee hyvinkin konkreettisesti. Yhteen putkeen kuunneltuna levyt toki ovat hieman turhan pitkä ja sokerinen kokemus.
Alkupään tuotanto pistää väkisinkin hymyilyttämään ja naurattamaan, mutta pelkästään hyvässä mielessä. Musiikissa kuuluu kaikuja niin Ramonesin kaltaisista punk-akteista kuin 60-luvun popista ja Motownista. Tulivatpa eräästä kitarasoolosta mieleeni jopa iskelmäperinne ja Ennio Morriconen länkkärisävellykset.
Yhtyeestä tekevät jo näillä levytyksillä vahvan ainutlaatuinen tunnelma ja yhtä aikaa nerokas ja amatöörimainen meininki. Nykyään Liekki-yhtyeessä vaikuttavan Janne "Jansku" Kuuselan sanoitukset ovat häpeilemättömän naiiveja, romanttisia ja valloittavia tarinoita rakkaudesta ja tytöistä. Toki mukaan mahtuu ihastusten ja romanttisten kävelyiden lisäksi myös sydänsuruja ja huoletonta rokkaamista. Kappaleissa kuten Nyt lähtee rock 'n' roll on lisäksi jopa hieman nyrjähtänyt lastenlaulumainen ote. Tapa, jolla nämä tarinat on laulettu, kruunaa kaiken. Janskun laulut ja basisti Samin sekä rumpali Mikon stemmat eivät aina osu ihan yksiin, mutta niiden sydämestä tulevan rehellisyyden edessä karisee viimeinenkin kyynisyys alta aikayksikön.
Toinen levy on sitten "kypsempää" poppia. Alkuaikojen punkimpi ilmaisu on saanut väistyä, ja joitain viitteitä Liekkiinkin voi jo kuulla. Erityisesti Janskun laulutyyli on aivan erilainen kuin vanhoilla punk-ralleilla. Siinä missä ensimmäisen levyn laulut vielä kuulostivat paikoin hyvässä mielessä sokerihumalaiselta Mika Rätöltä, kakkoslevylle koottu materiaali esittelee jo Liekistä tuttua falsettia.
Kakkoslevyn sisällään pitämä Suudelmilla-albumi ei ole turhaan ansainnut klassikon statustaan. Lapsenomainen innostus on vielä mukana, mutta ilmaisu on saavuttanut taiteellisen ja henkisen huippunsa, ja tuloksena on eräs parhaista suomalaisista pop-levyistä koskaan. Paikoin leijailevaa, paikoin letkeää ja kauttaaltaan erittäin laadukasta.
Negatiivista en tästä paketista pysty löytämään, jos ei sitten sitä lasketa, että yhteen pötköön kuunneltuna levyt ovat turhan raskas paketti. Musiikki on alusta loppuun A-luokkaa, ja kun hienoista kansilehdistä löytyy vielä historiikkia ja bändin kanssa tekemisissä olleiden henkilöiden kommentteja, ei auta kuin nostaa kädet pystyyn ja läväyttää täydet pojot.
Pisteet: 5/5
Julkaistu: 2006-05-19
Toimittaja: Juho Leppänen
