Levyarvostelut

Raveonettes, The – Whip It On

Tanska, tuo Dogma-elokuvien luvattu maa, voi nyt myös ylpeillä Dogma -musiikin edelläkävijänä. Jos tarkkoja ollaan, niin eivät The Raveonettes -kaksikko Sune Rose Wagner ja Sharin Foo varmaankaan ole ensimmäiset sävelartistit, jotka noudattavat luomistyössään tiettyjä sääntöjä. Nämä kovasti B-elokuvien estetiikasta viehättyneet alternativerokkarit ovat tällä Whip It On -esikoisellaan asettaneet musiikilleen seuraavanlaisia rajoituksia:
a) kaikkien biisien on oltava samassa sävellajissa (B-molli)
b) ei saa käyttää enemmän kuin kolme sointua
c) kappaleiden on oltava alle kolme minuuttia
d) high hatin ja ride -symbaalien käyttö on kielletty.

Ja lopputulos? Aivan helvetin tiukkaa kamaa.

Musiikki kuulostaa aika lailla Psychocandyn aikaiselta The Jesus & Mary Chainilta, eli kieroutuneen kuuloiselta, ja varsin meluisalta surf/garagerockilta. Taustarytmien hypnoottinen monotonisuus tuo myös mieleen The Crampsin, ja joissakin kitarakuvioissa on selvästi Sonic Youthin henkeä. The Raveonettes ei siis ole sävellyksellisesti kaikkein omaperäisimpiä orkestereita, mutta tätä puutetta paikkaa aivan mahtava tyylitaju ja tiukka, ilmaisua ja tulkintaa korostava asenne. Biisit erottuvat säännönmukaisuudestaan huolimatta toisistaan, vaikka pitävätkin yllä samaa tummasävyistä tunnelmaa läpi koko levyn.

Repäisevimmät esitykset ovat vauhtiraidat Do You Believe Her ja Cops On Our Tail, kun taas Bowels of the Beast edustaa laahaavalla noisemeiningillään levyn vaikeinta antia. Omasta mielestäni tuo biisi on rautalankakitaroineen ja kulkusineen aivan mestarillinen pieni sävellys. Sinkkubiisi Attack of the Ghost Riders löytyy sekä audio että videoformaatissa. Videohan on tuollainen hassu B-leffamainen pieni pätkä, joka sopii kappaleen fiilikseen ja yhtyeen imagoon kuin nakutettu.

Whip It On on kahdeksalla raidallaan täydellinen kokonaisuus, ja ensimmäinen kuulemani tuotos, jonka kaavamaisuus ei häiritse pätkääkään. Täydellisen, ja eheän siitä tekee pääosin sen lyhyys. Vähän päälle parikymmentä minuuttia kestävä levy (Ep? Mcd? Albumi?) ei ehdi muuttua pitkäveteiseksi, mutta sanoma tulee kyllä perille. The Raveonettes on enemmän rock ja punk kuin mikään näistä ns. retrorock -bändeistä, joita hehkutetaan maailman medioissa. Ikävä kyllä se on jo lokeroitu samaan kastiin ja kun pahin innostus on jo hiipumassa voi vain toivoa, että ihmiset vielä jaksavat innostua näiden tanskalaisten erinomaisesta hengentuotteesta.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-13
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.