Tuvalu – Pimeä Saartaa Meitä!

Tamperelainen progressiivista rockia esittävä Tuvalu lanseerasi debyytti-EP:nsä Mitä muut ajattelevat sinusta julkaisun yhteydessä oman Dogma04-julistuksensa, jonka mukaan yhtye halusi hankkia kantimensa täysin omin avuin, ja kielsi mm. kaiken radiosoiton sekä maksetut mainokset. Tuvalun dogmeihin reagoitiin arvattavasti kahdella tavalla: osa närkästyi yhtyeen röyhkeydestä ja piti sitä teennäisenä julkisuuden tavoitteluna, osa puolestaan kuunteli yhtyeen viestiä ja piti asioiden esille nostamista aiheellisena. Harmi vain, että EP:n mainiot viisi kappaletta (se viides biisi on piilotettu miinusraidaksi levyn alkuun) jäivät dogmien varjoon – minusta ainakin Tuvalulla oli rahkeita näpäyttää soittolistojen laatijoita sormille, niin hyvää musiikkia se esitti.

Pimeä saartaa meitä! -pitkäsoiton arvosteleminen aikataululla, joka noudattaisi (myös rock)journalismilta vaadittavaa ajankohtaisuutta, on turhauttavaa. Olen varma, että levy ei missään nimessä paljasta suurta salaisuuttaan reilun viikon kuuntelemisella, etenkin jos olettaa levyn toimivan samalla tavalla kuin EP, jonka voima oli sen kyvyssä jumittua totaalisesti soimaan päähän yhdenkin kuuntelukerran jälkeen.

Pitkäsoitollakin Anniina Antinranta asettelee sanansa tarkasti musiikin rytmiin niin, että toistuvien kuuntelujen myötä laulusovitukset yksinkertaisesti syöpyvät mieleen. Omakohtaisesti en muista kuulleeni vastaavantyylistä laulusovitusten rytmillistä tarkkuutta muilla suomalaisilla levyillä kuin Mustan Paraatin Peilitalossa-albumilla. Laulun selkeä, tarttuva esittäminen korostaa tietysti myös niitä sanoja, joita esitetään. Teemat liikkuvat jälleen sosiaalisissa aiheissa, kanssakäymisen ongelmissa ja lainalaisuuksissa, välillä ihmetellen, välillä todeten, välillä surren. Antinrannan sanoituksen ovat keskivertoja rock-sanoituksia oivaltavampia.

Pimeä saartaa meitä! on kolkompi ja teollisempi kuin mitä yhtyeen ensijulkaisu oli. Paikoitellen jopa kuivakas soundi vaatii pientä totuttelua, mutta kokonaisuutena Tuvalu soi edelleen lämpimänä, omalla haastavalla tavallaan. Kappaleet on saatu myös puristettua tiiviimpään muotoon, ja vaikka yhtye edelleen ns. soittaa paljon, häiritsevää kappaleiden venytystä ei enää juuri ole. Selkeimmin esille nousee kolmantena kuultava Kadotettu, jossa konemainen tahti yhtyy iskevään riffiin. Samaten Irma Vep on komea energiapuuska heti levyn alkuun. Viimeinen biisi, kahdeksanminuuttinen Meditaatio, kasvaa hitaasti, mutta kohoaa lopulta suureksi ja komeaksi pisteeksi levylle.

EP:n tavoin levyllä on yksi bonusraita, jälleen piilotettuna levyn alkuun. Aavistus sai kelaamaan levyn alkua kohti heti ensimmäisellä kerralla, vaikka Viikot-kappaleen löytymistä on helpotettu painamalla sen sanat kansilehteen.

Pimeä saartaa meitä! ei vielä ole se täydellinen albumikokonaisuus, jonka tekemiseen Tuvalulla varmasti on vielä mahdollisuus. Joka tapauksessa kyseessä on erittäin vahva, persoonallinen ja poikkeuksellinen suomenkielinen rock-albumi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-06
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.