Yhtyeen irti päästämät pedot ovat yleisfiilikseltään hyvin synkkiä ja paikoitellen jopa aggressiivisen kieroutuneita. Parhaimpana esimerkkinä viimeksi mainitusta toimii levyn nimibiisi, jonka tuplabasari-juoksutukset sekä alkuvoimaiset energian purkaukset muistuttavat bändin alkuvuosien raivosta. Ihan puhdasta nostalgiaa ei kuitenkaan ilmassa ole, vaan nykymusiikin vaikutteet ovat havaittavissa aina System of a Downista lähtien. Tämän kaltaiset yllättävät atomien halkaisut on kuitenkin jätetty minimiinsä, vaikka kappaleet kuten äärimmäisen tarttuva Uusi ihmiskunta sekä omalla tavallaan pirullisen ilkeä Suojelusperkele antavatkin hieman raskaamman osaston osviittaa.

Seesteisempää melankoliaa tarjoavat erityisesti eräänlaisena introna toimiva Eteläisen tähtitaivaan kartoitus sekä positiivisella tavalla suomalaisesta iskelmästä muistuttava Kain. Vaikka yllätykset näihin kappaleisiin loppuvatkin, ei loppulevyn kuunteleminen ole lainkaan negatiivinen kokemus. Tuulenkosijan ja Syysmyrkkyliljan tasoiset tulkinnat pitävät huolen siitä, että Pedot on todellakin tämän vuosituhannen paras CMX-julkaisu.