CMX – Veljeskunta Gold

Viime syksynä julkaistu Kolmikärki Gold sisälsi CMX:n ensimmäiset julkaisut. Tältä Veljeskunta Goldilta löytyy sitten yhtyeen loputkin Bad Vugum-kauden julkaisut, joten koko CMX:n varhaistuotanto on nyt siististi koottu ja remasteroitu näille kahdelle CD:lle.

Veljeskunta (1991)

En kuulu niihin, jotka ylistävät tätä CMX:n toista albumia maasta taivaisiin. Suuremmassa kontekstissa Veljeskunta on toki hengästyttävän omaperäinen indieteos, mutta bändin diskografiassa se ei pärjää yhtyeen myöhemmille merkkiteoksille tai edes sitä edeltäneelle Kolmikärjelle. Levyä on aina vaivannut jonkinlainen päämäärättömyys -se tuntuu- ehkä eniten kaikista CMX-tuotoksista, kokoelmalta lauluja, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tähän asti siinä oli myös keskeneräisyyden tuntua, sillä v. 1994 CD-julkaisu jätti äänikuvansa suhteen paljon toivomisen varaa. Gold-painoksen remasterointi tuo kuitenkin soundeihin aivan uudenlaista dynamiikkaa, ja eritoten laulussa on nyt enemmän pontta. Vaskiperse potkii tiukemmin kuin koskaan, ja levyn loistavan nimibiisin kipeät taustalaulut ja irstaudet tunkevat paremmin esiin.

Hyvillä soundeilla ei kuitenkaan pystytä vaikuttamaan Veljeskunnan pahimpaan ongelmaan, joka on sen laadullinen epätasaisuus. Metallipurkauksen, Äänen ja Vimman ja Helvetin hyvän paimenen kaltaisten täysosumien seassa on sellaisia käsittämättömyyksiä kuin Kuu ja Täynnä naisia, jotka henkilökohtaisesti skippaan aivan poikkeuksetta. Albumin todennäköisesti tunnetuin biisi, Kätketty kukka, sai lopullisen klassikkoasunsa vasta pitkälle jalostetun liveversion myötä. Levyn versio on toki hyvä sekin, ja olisi saanut olla vaikka lopetuskappale, sillä kolme viimeistä raitaa eivät tosiaankaan ole mitään kuolemattomia sävellyksiä. Enteitä-biisin “Mistä tulivat haavat kämmeniisi” -rallatuksella on kyllä ikävä taipumus jäädä soimaan pääkoppaan. Veljeskunnan epätasaisuus on osin samaa laatua kuin edeltäjänsä, mutta Kolmikärjen kirjavuus oli räikeydessään ja ristiriitaisuudessaan paljon tyylikkäämmin punk.

Veljeskunta on näin jälkeenpäin ajateltuna varsin mielenkiintoinen levy, koska se toimi eräänlaisena siirtymävaiheena Kolmikärjen raivokkaan hc-punkin ja Auringon tyylikkään alternativerockin välillä. CMX nähtiin tuolloin lähes nykyisensä kaltaisessa kokoonpanossa, jolloin yhtyeessä soittivat A.W. Yrjänän (basso, laulu) ja Pekka Kanniaisen (rummut) rinnalla ensimmäistä kertaa sekä Janne Halmkrona (kitara) että Timo Rasio (kitara). Orkesteri liikkui musiikillisesti Pixies -sukuisen indien ja punkin välimaastossa, mikä oli silloisen suomalaisen rockin piirissä varmasti uniikin kuuloista. Albumi on myös eräänlainen vedenjakaja. Indiepuristit eivät lämpene sitä seuranneelle, kaupallisemmille tuotoksille, ja uudempien fanien on vaikea sulattaa varhaisen CMX:n outouksia. Olisi silti väärin kuitata Veljeskunta pelkkänä kuriositeettina. Niin monta unohtumatonta hetkeä tämä levy tarjoaa.

Veljeskunnalla ovat kokeiluasteella kaikki olennaiset CMX-ainekset: Progeilua, shamanismia, arvaamattomia tyylirönsyilyjä ja Yrjänän eriskummalliset, mutta oivalliset sanoitukset. Tämä kaikki loksahti vasta toden teolla kohdalleen Aurinko-levyllä, jolla valettiin nyky-CMX-soundin perustukset.

Tanssitauti (1990)

Tämä EP on hyvin onnistunut pieni kokonaisuus, jonka kappaleet ovat yllättävänkin huumoripitoisia. Sen alun perin nimetön aloituskappale muodostui vuosien saatossa varsinaiseksi kulttibiisiksi. Sinnikkäät “Matti!” -huudot ovat varmasti tuttua kauraa jokaiselle CMX-keikalla käyneelle, ja kyllä sen ymmärtää. Kyseessähän on maailman paras 25-sekuntinen punkralli. Sitä seuraava Tanssin jumala on oikeastaan levyn ainoa esitys joka ei minua erityisemmin säväytä. Raskassoutuisissa shamaanitunnelmissa liikkuva Pimeä Maa sitä vastoin, on varhainen CMX-klassikko, jonka synkkyys on täydellinen vastapaino EP:n kevyemmälle annille. Kummallista kyllä, Tanssitaudilla Yrjänä laulaa paremmin kuin yhdelläkään Veljeskunnan raidalla.

Musiikin ystävälliset kasvot (1991)

Musiikin ystävälliset kasvot oli CMX:n viimeinen Bad Vugum-julkaisu, ennen siirtymistä EMI:lle, Se on Veljeskunta Gold:illa aiotussa neljän kappaleen muodossaan. 1991 julkaistun seiskatuumaisen ainoa bonuskappale oli Vieraita avaruudesta II. Koska MYK julkaistiin cd-muodossa peräti viiden jämäbiisin kera jo 1998, tuntuu se tässä kultapainoksessa kovin samantekevältä. Ainoa hyvä biisi on itse nimikappale, jonka 1997 -versio on aina ollut enemmän minun mieleen. Vieraita avaruudesta menettelee, mutta sen kakkososa, joka on kai olevinaan jonkinlainen nokkela “slowmix” -versio, on kyllä paskin CMX-raita kautta aikain. Polyhymniakin on enimmäkseen järkyttävän kuuloista, hyvän sanoituksen raiskaamista.

Ongelmistaan huolimatta Veljeskunta on varteenotettava albumi ja merkillinen outolintu, jolle on vaikea löytää vertailukappaletta muusta musiikista. Tällaisia, kahlitsemattoman luovuuden purkauksia kohtaa tätä nykyä aivan liian harvoin. Bad Vugumin on kiittäminen tästä tärkeästä muistutuksesta ja siitä, että se tarjoillaan näin hienosti “ehostetussa” paketissa. Ja samoin kuin Kolmikärki Gold:in kohdalla, koskee alla oleva arvosana nimenomaan tätä kokoelmaa, eikä alkuperäistä albumia.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-01-19
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.