Erona klassiseen blackmetalpaahtoon on etenkin totuttua hitaampi tempo. Rumpuihin on päästetty sellainen perkussiolegenda kuin Hellhammer, ja vaikka levyltä nopeita kohtia löytyykin, on mies hidastanut tahtiaan, ja blastbeattien sijaan valtaa pitävät rauhallisemmat kompit. Samaa linjaa noudattavat myös kitarat. Melodiat on rakennettu aavemaisina kaikuvien sointujen päälle, eivätkä kaikki riffit ole pelkkää raivoisaa sahausta. Lopputulos kuulostaa hyvältä ja tuoreelta.

Vokaaleita on käytetty niukasti, mikä toimii ratkaisuna ihan hyvin. Bassot, kitarat ja rummut erottuvat selvästi, ja ylipäätään levy on tuotettu ja miksattu mallikkaasti. Sekaan on eksynyt yksi instrumentaalikin, jonka ainoa instrumentti on muista biiseistä kokonaan puuttuva syntikka. Kohokohdaksi nousee kuitenkin albumin toinen kappale "Svart Industriell Olycka", jonka häiriintynyt tunnelma on jotain sellaista, joka pitää itse kuulla. Jos Burzum-tyyppinen synkistely on sydäntä lähellä, on tämä levy kokeilemisen arvoinen.