Pakko myöntää tässä vaiheessa, että lasken itseni Waltari-faniksi, mutta en pitänyt Rare Species -levystä. Jos Rare Species oli mielestä yhtä paska levy kuin minun mielestäni, niin samalla asteikolla Bloodsample on varsinainen mestariteos. Levy jatkaa suoraan siitä mihin Waltari jäi parin vuoden taukonsa jälkeen. Waltarin suola on aina ollut yhtyeen monimuotoisuus, jota ei Rare Specieltä löytynyt, mutta nyt monimuotoisuus on tehnyt paluun. Kärtsy sanoi, että Rare Species oli eräänlainen välilevy, jolla oli vain kiva soittaa pitkän tauon jälkeen ja Bloodsamplella palattiin takaisin päiväjärjestykseen, ja kyllä biisit potkivatkin pakarat pinkeiksi.

Cyan Velvet Projectia muistuttava kaksikielinen ja kuusi minuuttinen alternative-industrial-gootti-crossovermetal levynavaaja-pläjäys Helsinki käynnistää kiekon erittäin vahvasti ja kertoo että Waltari on tullut takaisin kertomaan faneille, että kyllä me osataan vielä samat temput kuin aiemminkin. Kaikki muu on edustettuna paitsi lastenlaulut. Omien laskujeni mukaan levyltä lyötyy toistakymmentä eri musiikkityyliä ja ainakin kolmea eri kieltä. Löytyy suomea, englantia, arabiaa, thrashia, bläkkistä, rockia, punkkia, ambientia, teknometallia, poppia, goottia, grindiä, rockia, balladia, itämaista meininkiä ja Beatles-coveria, mutta genrepuritanistit saattavat löytää jopa enemmänkin.

Luin monta arvostelua levystä ennen tämän arvostelun kirjoittamista ja huomasin, että arvostelujen keskiarvo oli jotain 6/10 tienoilla, joten "true evil kriitikot" eivät selvästikään levystä tykänneet. Vaikka objektiivinen näkökulma onkin OK, niin silti mielestäni pieni fanitus ja yhtyeestä pitäminen ei ole pahasta. Itse olen taas sitä mieltä, että levy kisaa tiukasti Torcha! -levyn kanssa tiukasti Waltarin toisiksi parhaan levyn titttelistä. Syy miksi levy ei ole parempi kuin Big Bang on selkeä - yksikään levyn sävellyksistä ei ole yhtä ikimuistoisia kuten Dream Avenue, Atmosphere, Stage, Jänkhä, Feel! tai Color TV. Ainoastaan Helsinki, New York ja All Roads Lead To Rome nousevat lähes samalle tasolle, mutta eivät nekään ole niin hyviä, että biisien sanat muistaisi ulkoa. Ainoa missä levy oikeastaan pieksee Big Bangin on se, että Blood Samplella Exterminator Warheads pieksee Lets Get Crucifiedin yhtyeen historian rankimpana kappaleena.

Mikäli pidit Waltarin Torcha!-, So Fine-, Big Bang- tai Space Avenue -levyistä, tämä levy kuuluu sinun hyllyysi, ihmettelen mikset ole sitä ostanut jo. Jos et ole Waltariin koskaan aiemmin tutustunut, tämä on Big Bangin ohella erittäin hyvä valinta tutustua Waltariin. Suosittelen vilpittömästi kaikille.