Circle – Tulikoira
Circlen neljännentoista studioalbumin kansilehdykän aukeaman täyttää kuusi isoa kirjainta: NWOFHM. Porilaisyhtyeen tekemisiä viime vuosina seuranneet tietävät tarkalleen mitä tuo kirjainyhdistelmä tarkoittaa. New Wave of Finnish Heavy Metal! Ja sitä tämä nimenomaan on. Pitkän psykedeliajammailun sävyttämän kauden jälkeen Circle palaa konkreettisemman ilmaisun pariin. Kasarihevi-innoitteista vuoden 2002 Sunrisea voi pitää ennakkotapauksena ja eräänlaisena sisarlevynä, mutta Tulikoiralla Circle vie hevin ja avantgarden perverssin fuusion aivan uudenlaisiin sfääreihin.
Ensimmäinen Tulikoiran neljästä esityksestä, Rautakäärme, on Circlen kautta aikain parhaimpia kappaleita. Kappaleen tummanpuhuvaa, pseudoritualistista mystiikkaa ja pikametallista tykitystä vuorottelevassa tajunnanräjäyttelyssä on uutuudenviehätystä. Tutut Circle-elementit ovat läsnä, mutta ne sekoittuvat ennenkuulumattomalla tavalla yhteen. Enpä toisaalta ole kuullut mitään vastaavaa minkään muunkaan yhtyeen tuotannossa. Rautakäärmeen erinomaisuus piilee sen yhdistelmässä innovatiivisuutta ja yllätyksellisyyttä sekä välittömästi mukaansa tempaisevaa rockhurmosta. Tätä voisi kuunnella loputtomiin.
Tulilintu on tiukasti NWOFHM-nimikkeen mukaista mäiskettä. Circle on tavaramerkkiriffittelynsä pohjalta muokannut 80-luvun heviestetiikkaa mukailevan menorallin. Lisäksi kappaleessa on, hämmästyttävää kyllä, perinteinen laulurakenne kertosäkeineen kaikkineen. Mika Rättö kiljuu korkealta ja kovaa, kuten asiaan kuuluukin, mutta miehen jäljittelemättömät laulumaneerit plus erinäiset hämärät taustaäänet luovat sen tutun circlemäisen tunteen siitä, ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Jotenkin luulen, ettei Circle pystyisi tekemään täysin perinteistä kappaletta, vaikka haluaisi. Aina jokin menee ”pieleen”, mikä onkin tarpeen, jottei maailmankaikkeuden tasapaino järkkyisi.
Rätön Circleen liittymisen myötä yhtyeen musiikkiin on iskostunut arvaamattomasti kupliva jännite, josta tietää varmasti vain sen, että se purkautuu jonkinlaisena kappaleen hillittyä muotoa vasten pyristelevänä ylilyöntinä. Hieman edellislevy Forestin synkistelystä muistuttava Berserk on läpeensä pimeä sekoitus tunnelmallista jumitusta, omituisia efektejä ja kökkömäisyydessään vitsiksi vedettyjä, englanninkielisiä sanoituksia. Kerrankin Circle saa friikin irroittelun ja virtaviivaisen mollifiilistelyn onnistuneesti liitettyä yhteen – ei harmoniseksi kokonaisuudeksi, vaan identiteettiään ja muotoaan jatkuvasti etsiskeleväksi kummajaiseksi, jossa itku, nauru, hämmennys ja nautinto ovat saman paketin eri puolia.
Tulikoiran päättää huima 24-minuuttinen Puutiikeri-eepos, joka aloitusraidan tapaan lukeutuu Circlen parhaimpiin ja omintakeisimpiin sävellyksiin. Mahtavalla groovella varustettu lyhyempi alkuosa sisältää yllättävänkin selkeästi äänitetyt lauluosuuden, josta käy ilmi myös ”syy” pitkään jamittelevaan loppuosaan: Minkä etsiessä löydän, sen jo huomenna mä hukkaan/Eikä sen niin väliä, koska tän taloni ennen valmistumista joku purkaa/Ja siksi tämä jami. Mainittu jami käy välillä täydellisen hajoamisen partaalla, mutta ryhdistäytyy ja kääntyy uuteen nousuun loppupuolella. Tämä on niitä biisejä, jotka vain jollain käsityskyvyn ylittävällä tavalla toimivat.
Tulikoira on uudempien aikojen Circlen paras levy. Se haastaa ja viihdyttää sopivassa suhteessa ja tunneskaalalla se vie kuulijansa ääripäästä ääripäähän. Tämän jälkeen mikään ei kuulosta miltään vähään aikaan.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-09-12
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.