CMX – Isohaara

Tätä CMX:n yhdeksättä pitkäsoittoa olen odottanut siitä lähtien kuin yhtyeen herrat ilmoittivat tekevänsä progelevyn. Dinosaurus Stereophonicus oli tosin hyvä levy, vaikka vain noin puolet kappaleista miellytti korvaa; hyvä levy, jonka massiivisuudestaan huolimatta lasken välityöksi. Progressiivisten pastissien seassa oli kuitenkin “aitoa” CMX:ää… Tämä lause herättää ajatuksia: Näinköhän me, vakiintuneen kuulijakunnan edustajat, päätämme itseksemme miltä kunkin yhtyeen tulee kulloinkin kuullostaa. Kaikkiin muutoksiin suhtaudumme epäillen, hampaat irvessä, sillä tahdomme musiikin säilyvän sellaisena kuin se oli löytöhetkellä. CMX:n musiikin suhteen tälläinen asenne ei ole osoittanut kovin hedelmälliseksi, ei kuuntelun jatkuvuuden- eikä esteettisen nautinnon kannalta. Mutta minkäs teet, kun tämä uusin, Isohaara, vaikuttaa kovasti paluulta kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin, ja yllättäen olen valmis suitsuttumaan tätä yhtyeen parhaimpiin lukeutuvana teoksena.

Isohaara ei kuitenkaan ole vanhan kertausta, vaikka sillä on enemmän yhteistä Aurinkojen ja Aurojen kanssa kuin Dinojen ja Discopolisten. Isohaara on vahva levy millä asteikolla tahansa, ja sisältää orkesterin kannalta sekä taaksepäin katsomista että ensiaskeleita. Näitä jälkimmäisiä on mielestäni jakomielinen Päänsärkijä, jossa vuorottelevat raskas runttaus, puhuttu teksti ja “enkelilaulu”. Varsin outo mutta tyylikäs valinta avausraidaksi. Pelottavakin. Tämän levyn perusvire on piirun verran raskaampi kuin minkään edellisemmän, mutta ainoat selkeät hevibiisit ovat aloitusraita ja Trio Niskalaukaukselta paikoin kuullostava Minne paha haudattiin. Selvemmin uusimman albumin erottaa edeltäjistään sen synkeän alakuloinen tunnelma, joka oikeastaan katkeaa vain Pohjoista leveyttä -kappaleen hurtissa menossa, sekä vaivoin Lihan syvyyksissä (kolmas single?). Sovituksellisesti on jääty Dinosaurusten maahan, kun koukkuja ja väliosia riittää ja kitarasoolojakin pukkaa. Allekirjoittaneelle soolot ovat lähinnä pakkopullaa, joten onneksi niitä ei ole kuin parissa kappaleessa.

Isohaaran hienoimmat musiikilliset ansiot on yllättävän helppo nimetä: Nimikkobiisi lapsikuoroineen ja nopeatempoinen Post Mortem (ei sentään Slayeria) ovat aivan ylimaallisen loistavia suorituksia. Isohaara yhdistelee hillityn progemaisia kuvioita raskaaseen rokkiin ja tumman mystiseen melodiaan, tuloksena varmaa CMX- peruskalliota tuoreella ilmeellä. Post Mortemin kaltaista biisiä CMX ei ole tehnyt kymmeneen vuoteen ja on tämän levyn Manalainen vaikka ihan erilaiselta kuullostaakin. Eeppisessä Revontuulten repijässä taas on samanlaista tunnelmaa kuin Talvipäivänseisauksessa, ja vaati kestonsa puolesta hieman pitkäjännitteisyyttä; mutta on hieno kokemus kun se avautuu. Levyn ainoa huono biisi on Silmien takana, jossa hyvä teksti kituu keskinkertaisessa sävellyksessä.

A.W. Yrjänän sanoituksissa ei enää luodata ihmiseläimen mieltä mytologisilla ja uskonnollisilla vertauksilla. Tämän vaikealuonteisen olennon tuntemuksia käsitellään nyt maanläheisemmin, perinteisemmän laululyriikan keinoin, mutta edelleen tummanpuhuvan raadollisella tavalla. Isohaaran laulut ovat kertomuksia pienistä ihmiskohtaloista tässä uudessa uljaassa maailmassamme, joka esitellään mielettömänä huijauksena; ihmisten rakentama, vaan kenelle? Suurin elein, suurin sanoin/ Rakennettu suuri maailma/ Kiiltelee ja meluaa/ Ei siellä ole ketään kotona (Pohjoista leveyttä) Yrjänän kritiikki ulottuu myös ihmisten asenteisiin, sekä itse ihmisluonteeseen, joka sekä muovaa että tulee muovatuksi elävässä yhteisössä. Nykyaikana tämä tapahtuu entistä raaemmin. Perimmäisyyksiin on kajottu. Ihminen on luonut pirulliset puitteet, jossa ahneus, pinnallisuus, ja rakkaudettomuus määrittelevät elämän kulun. Haavekuvia ruokitaan jotta ne tyynnyttäisivät mieltä ja jotta ihmiset olisivat hallittavissa. Mikä alkemistien paja on siellä/ missä tyhjyys muutetaan/ jokaisen haaveilemaksi/ täydeksi elämäksi auringon loistossa (Päänsärkijä).Yksilölliset kohtalot nousevat monumentaalisiksi tunnekuohuiksi väkevien musiikillisten sovituksiensa tukemana. Älä mene -nyt kun se tuntuu/ Pahemmalta -kuin kuolla kesken/ Painajaisen -jossa ei oo/ Mitään hyvää -tehnyt kellekään (Minne paha haudattiin).

Isohaara on kerrassaan erinomainen paketti, voiko sen selvemmin sanoa. Kymmenen hienoa biisiä, josta muutama oikea klassikko, Yrjänän parhaimpia sanoituksia ja hieno seiväshyppääjä-kansi. Osta!

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2002-08-13
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.