Kieroihin tunnelmiin kuulijan virittää heti avausraita Haudankaivajan tanssi, joka on EP:n toimivin kappale. Pienet kilkattelut ja kitaran suhinat lisäävät biisin tehokkuutta, joka perustuu hyväntuulisten melodioiden ja tummanpuhuvien sanojen kontrastiin. Valveunta on vielä aavistuksen edellisbiisiä yupmaisempi, hieman hitaampana ja tummempana. Suhosen laulu kuuluu valitettavasti turhan hiljaisena etenkin kertosäkeessä. Mielivainaa tarjoaa suoraviivaisempaa rockia, ja sanoituksista löytyy tarttuvaa rallattelua. Mustan huumorin kukintaa tehostaa myös lopun moottorisahaefekti. Progevaikutteita ja paljon syntikkaa sisältävä Joskus on ihan hyvä luottaa sekin riimittelyyn, ja kertsissä lukuisia kertoja toistuva ”Jumalan takana on musta lakana. Lakanan takana on herra Saatana.” -hokema jää vastustamattomasti vaivaamaan päätä. Bonusraitana bändi esittää vielä lastenlaulumaisen tulkinnan mielenterveyspotilaan tilityksestä, joka lähentelee jo hyvän maun rajoja.

Rumien miesten liiton soitto- ja biisintekotaidot ovat hyvällä mallilla. Vaikka kappaleet ovat periaatteessa varsin yksinkertaisia, niissä on paljon pikku jippoja ja harvinaisia ratkaisuja. Suhonen osaa myös laulaa riittävän persoonallisesti, ja sanoituksiin on panostettu. Mutta bändin kannalta valitettavasti J. Martikainen kumppaneineen on jo keksinyt tämän konseptin, joten erottuakseen selkeämmin edukseen näiden rumien heppujen on syytä löytää kappaleisiinsa vielä enemmän omaa juttua. Voimakkaampi syntikan tai progeilun hyödyntäminen voisi auttaa.