Kaikki kolme biisiä kertovat rakastumisesta lieveilmiöineen. Mahdoton haave on melko löysää tunnelmointia, johon nokkahuilu antaa pientä piristystä. Leijailen on vieläkin rauhallisempi ja sen intialaisia vivahteita kuunnellessa ajatukset todella alkavat leijailla. Onnistunut veto siis. Minimalistisen ilmaisun linjoilla jatkaa myös Pelottaa, joka rullaa hieman reippaammin, sillä sähköskeba ja basso kuuluvat selvemmin.

Käyttöohjeen oman Solmu Records -yhtiönsä kautta julkaisema debyytti on hauskaa kuunneltavaa, ja ajatukset pysyvät kautta äänitteen varsin lämpöisinä. Hatunnosto herra Hellmanille, joka on omakätisesti myös äänittänyt, miksannut ja masteroinut kiekkonsa sekä työstänyt sen kannet. Varsinaista musiikkityyliä en pahemmin ymmärrä, mutta kyllä tällaiselle fiilistelylle luulisi kuulijoita löytyvän.