Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Yhtyeen päälimmäisenä valttikorttina ovat loistavat sävellykset, sekä melodiat. Kyllä, ne puritaanien syvästi inhoamat osaset, jotka parantavat kappaleen kuunneltavuutta monta pykälää. Kappaleiden rakenteet ovat sitä luokkaa, että jokaisella kuuntelukerralla aukeaa jotakin uutta ja mielenkiintoista. Ehkei nyt ihan kaikista kappaleista, mutta lähes. Esimerkiksi muutamassa kappaleessa käytetyt metalliset, ajoittan jopa hardcoremaiset riffit, ovat erittäin toimivia. Riffien lisäksi rummuissa on normaalin toiminnan lisäksi kuultavissa energisempääkin kannuttelua, kuten esimerkiksi singlebiisi Streetcarilla.
Yhtye ei turvaudu kikkailemaan ulkomusiikillisilla tai kovin trendikkäillä jutuilla, vaan oikeasti työstää tunteella musiikkiaan, joka puhuu puolestaan. Oman lisänsä soundiin tuovat, ajoittain jopa Iron Maiden -tyylinen kitarointi, joka on onnistuneesti tavallaan piilotettu kappaleiden sekaan, eikä korostettu, kuten joillakin on tapana. Kuunnelkaapa vaikka Recovery ja The End Of Nothing. Albumilla on myös muistettu herkemmän puolen ihmisiä, sillä herkkä Drive tarjoaa sydänsurua sitä kaipaaville. Myös albumin päättävä Sonny erottuu herkkyydessään, ja jopa jollakin kierolla tavalla edukseen. Kappaleessa on käytetty rumpukonetta luomaan utuista tunnelmaa, yhdessä kauniiden kitaroiden kanssa. Samoin vokalisti Matt 'The Rat' Daviesin vokaleita on hieman käsitelty kappaleen tunnelmaan paremmin sopivaksi.
Tosin levy ei ihan yllä Casually Dressed & Deep in Conversationin tasolle, mutta kauas siitä ei todellakaan jäädä. Haikeutta, metallia, melodioita, selkeitä riffejä, kaunista laulua ja ennen kaikkea hyviä biisejä.
Pisteet: 4/5
Pieni klikki auttaa, pidä Noise hengissä!
ISO KIITOS!