 Kun 30 Seconds To Marsin levy ensimmäisen kerran pyöri soittimessani tuli mieleen,
että vaihteeksi joku Jenkki on sentään uskaltanut tehdä muutakin kuin kopioida
Kornia, Slipknotia tai Creediä. Täytyy myöntää, että jo pelkästään tuo seikka
antoi levylle huomattavasti paremmat lähtökohdat. Ja nyt levyä muutaman kerran
kuunneltuani huomaan palaavani yhä uudelleen sen pariin. Eli levyssä on jotain kiinnostavaa.
Kansitekstejä selaillessani kiinnitti bändin säveltäjän nimi erityisen huomion. Jared Leto.
Mitä helvettiä, eikös hän ole näyttelijä (ollut mukana mm. Fight Clubissa ja Unelmien Sielunmessussa).
Tulikin mieleen epäilys, että kyseessä olisi vain joku samanniminen heppu. Pikainen pistäytyminen Internetin
ihmeellisessä maailmassa osoitti epäilykseni kuitenkin vääräksi. Kyseessä on juuri se sama
mies, joka kauniina blondina otti turpaan oikein kunnolla Fight Clubissa.
Tämä seikka voi tuoda monelle ajatuksen, että taas on joku näyttelijä yrittämässä
muusikon uraa pelkällä näyttelijän meriiteillä. Jos tällaista epäilee menee kuitenkin pahasti metsikön
puolelle. Letolla, joka on bändissä vokalistina, on todella hyvä ääni ja ilmeisen hyvä
mies on kirjoittamaan myös biisejä.
Musiikillisesti 30 Seconds To Marsin debyytti liikkuu vahvasti Deftonesin ja Toolin maailmassa.
Biisit ovat yleisesti hyvin mollivoittoisia ja synkkiä, mikä (huvittavaa kyllä) on piristävä
seikka nykyisessä jenkkirockissa, joka on kovinkin hiphopmaista pullistelua. Levy on kokonaisuudessaan
erittäin vahva esitys ja ainut huono puoli onkin juuri tuo deftones/toolmaisuus, joka välillä
on hieman liiankin pinnalla. Tästä johtuen levyllä ei täysiä pisteitä heru, mutta
jos nuo kaksi mainittua bändi itsellesi uppoaa, kannattaa ehdottomasti tutustua myös
tähän tulokkaaseen, sillä debyytiksi tämä levy on erittäin vakuuttava. |
Tämä viikko | Blogi
