Candy Cane – Leave Me Out

Nämä Mansen indierokkarit ovat kulkeneet pitkän matkan. Candy Canen Kymmenenvuotisen uran ensimmäinen virallinen albumi ilmestyy vasta nyt, pienyhtiö Keinu Recordsin julkaisemana. Leave Me Outin tekoprosessi alkoi sekin jo vuosi sitten, joten voi päätellä levyn olevan pitkään kypsynyt ja huomattavan työpanoksen tulos. Jos voisin, antaisin Candy Canen uurastuksesta jonkinlaisen indietyömyyrä-palkinnon, sillä sellaisen yhtye on ilman muuta ansainnut. Leave Me Out on kuitenkin pitkällisestä pohjatyöstä huolimatta tyypillinen debyytti: lupaava, vaan ei loistava.

Lehdistötiedotteessa hehkutetaan Candy Canen musiikin sisältävän elementtejä Pixiesistä, Fugazista, Nine Inch Nailsista, Coheed and Cambriasta, Cranesista ja jopa Merzbowista. Vau! Kuulostaa mahtavalta yhdistelmältä! Olisikin niin. Muutama meluisampi kappaleenpäätös ja ripaus konesäksätystä pois lukien, Leave Me Outilla kuultava musiikki sisältää viitteitä vain listan kahden ensimmäisen kaltaiseen indieen sekä Placebon ja Smashing Pumpkinsin tyyliseen, tummasävyisempään vaihtoehtorockiin.

Tähän, tietyssä mielessä perinteiseen indierock-poljentoon, yhtye lisää omaleimaisen soundinsa, jota määrittää ennen kaikkea Marko Neumanin persoonallinen lauluääni. Aikaisemmin miehen laulu muistutti enemmän monen emobändin suosimaa ja useasti hyvinkin ristiriitaisia reaktioita aiheuttavaa korkeaa naukumista. Leave Me Outilla vokaalipuoli on sekä ulosanniltaan että tuotannoltaan sävykkäämpää. Näissä puitteissa ymmärtää kuinka uniikki Neumanin laulu oikeastaan on. Yhtye ei turhaan ole kehunut tuottaja Jani Riihimäen panosta levynteossa.

Leave Me Outin mahtavasti rokkaava, punkistikin revittelevä alkusysäys, Bigamy, johtaa hieman harhaan. Levy ei olekaan niin pirteä tapaus kuin alkuun olettaisi, eikä siinä mitään, pohjalla virtaava tunnelmallinen alakulo viettelee hetkessä ja kiskoo mukaansa. Mutta mihin? Se ei ikinä selviä, koska musiikki alkaa pian toistaa itseään. Levyn kahdeksaa varsinaista kappaletta yhdistää samantyyppisiä tunnelmia ja rytmejä jatkuvasti jauhava vaihtoehtorockmylly. Sen hyviä puolia ovat tunnistettava tyyli: Candy Cane tosiaan kuulostaa Candy Canelta. Huonoiksi puoliksi taas nousevat yllätyksetön junnaavuus ja virtaviivaisuus.

Leave Me Outia kuunnellessa joutuu monta kertaa ihmettelemään näinkin pätevän ja näkemyksellisen yhtyeen turvautumista samaan kaavaan kappaleesta toiseen. Neumanin oivaltava laulu iskee hetkittäin lovia samasta puusta veistettyihin sävellyksiin, pienten äänikokeilujen annin jäädessä pinnallisemman koristelun tasolle. Levyn ääreen huomaa palaavansa lähinnä Bigamyn, välittömästi päähään jumittuvan A Better Wristin ja hyytävän aavemaisilla laulukohdilla sävytetyn Lick the Pitin takia. Kaikki kappaleet toimivat periaatteessa hyvin ja levyn ongelmaksi muodostuva tyhjäkäynti käy tavallaan ”laadukkaalla” pohjalla. Leave Me Outin parissa viihtyy mainiosti, mutta ne syvällä mahassa tuntuvat hyvän olon hetket jäävät valitettavan vähäisiksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-03
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.