Levyarvostelut


PMMP - Kovemmat Kädet


PMMP tullaan varmasti aina muistamaan ensimmäisen levyn rasittavasta Rusketusraidat–hitistä. Monet unohtavat, että parin vuoden takaisella debyytillä oli myös muutamia erittäin lupaavia esityksiä duon rosoisemmasta puolesta. Monet tuntuivatkin kritisoivan levyä vain siitä syystä, että kyseessä oli Popstarsista ponnahtaneiden tyttöjen levy. Kapeakatseisuutta on toisaalta ennenkin kohdattu.

Kovemmat Kädet jatkaa melko pitkälti debyytin viitoittamalla tiellä ja se onkin levyn suurin ongelma. Kappaleet rönsyilevat tyylisuunnasta toiseen ja eheän kokonaisuuden illuusiota ei pääse syntymään. Yksittäisinä osina varsinkin heikommat kappaleet rupeavat kyllästyttämään hyvin nopeasti ja levystä tulee varsin äkkiä rikkonainen esitys. Ideana on ehkä tavoittaa suurempaa yleisöä, kun mukaan on mahdutettu niin heleitä balladeita, radioystävällistä poppia kuin nopeampaa, hitusen punkahtavaakin soittoa. Kaikkea ei kuitenkaan voida saada ja tällaisenaan levystä ei tahdo saada mitään kunnolla irti.

Levyn parhaimmistoon nousevat juuri ne nopeammat veisut. Peräkkäin kuultavat Mummola ja Matoja osoittavat PMMP:n kykenevän rankempaan ilmaisuun myös levyllä. Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta levystä pystyy myös nauttimaan. Erityismaininnan voisi antaa myös monitasoisista sanoituksista jollaisia harvemmin pop-levyillä kuulllaan. Keikoilla lavalla nähtiin räväkkä ja energinen tyttöduo. Miksi sitä ei ole levylle asti päästetty?

Pisteet: 3/5


Kotisivu: www.pmmp.fi
Julkaistu: 2005-04-08
Toimittaja: Kari Sarlin