Ensimmäinen asia mikä särähtää korviin kun levyn pistää pyörimään on soundimaailma. Yhtyeen soundi vaikuttaa ensi kuulemalta oudon kliiniseltä ja rumpuiskutkin ovat niin pirun tarkkoja, että pakkohan siinä on olla kone…. Paljastuu että Behemothiin kuuluu vain kolme henkeä, joista kaksi on kitaristeja (pääjehu/vokalisti Nergal sekä Havoc) ja yksi…rumpali (Inferno). Vittu, ei kukaan ihminen pysty tuohon! Aivan mieletöntä tykitystä! Ainoa huono puoli siinä on oikeastaan vain basson puutteesta johtuva ohkaisuus, joka hieman haittaa muuten raivokasta menoa. On se pitkälti myös tottumiskysymys, tässähän on selvästi hieman erikoisemmat lähtökohdat kuin metallibändeillä yleensä.

Toinen asia mikä ihmetyttää levyn alkumetreillä on jatkuvat Slayer -ja Sepultura-lainaukset, jonka lisäksi vokalisti Nergal onnistuu kuulostamaan milloin Rob Flynniltä milloin Max Cavaleralta. On vaikea päättää ovatko nämä lainat sarjaa Entombed-Black Sabbath, jossa on enemmän kunnianosoitusta kuin kopioimista vai päinvastoin. Joka tapauksessa Behemoth ryhdistäytyy Zos Kia Cultuksen keskivaiheilla, ja vakuuttaa murhaavalla tahdillaan ja brutaaliudellaan. Viitosraita Blackest ov the Black on jo sellaista menoa että taju menee. Muita killerivetoja ovat At the Gates –vaikutteinen nimibiisi ja yllättävän melodinen Typhonian Soul Zodiack.

Infernon ilmiömäinen työskentely on todella hienoa kuunneltavaa, mutta se ei aivan riitä nostamaan levyä neljän pisteen sakkiin. Zos Kia Cultus sisältää myös liikaa keskitason biisejä, jotka tekevät varsinkin albumin alkupäästä työlään kuunnella. Hyvä levy tämä joka tapauksessa on.