Behemoth - Zos Kia Cultus –Here and Beyond (Albumi)
Jo kymmenisen vuotta paukuttanut, puolalainen Behemoth risteyttää onnistuneesti black –ja death metallia uusimmalla Zos Kia Cultus –levyllään. Albumi hyökkää kahdellatoista raidallaan päälle armottomalla intensiteetillä ja saatanallisella mentaliteetilla.
Ensimmäinen asia mikä särähtää korviin kun levyn pistää pyörimään on soundimaailma. Yhtyeen soundi vaikuttaa ensi kuulemalta oudon kliiniseltä ja rumpuiskutkin ovat niin pirun tarkkoja, että pakkohan siinä on olla kone…. Paljastuu että Behemothiin kuuluu vain kolme henkeä, joista kaksi on kitaristeja (pääjehu/vokalisti Nergal sekä Havoc) ja yksi…rumpali (Inferno). Vittu, ei kukaan ihminen pysty tuohon! Aivan mieletöntä tykitystä! Ainoa huono puoli siinä on oikeastaan vain basson puutteesta johtuva ohkaisuus, joka hieman haittaa muuten raivokasta menoa. On se pitkälti myös tottumiskysymys, tässähän on selvästi hieman erikoisemmat lähtökohdat kuin metallibändeillä yleensä.
Toinen asia mikä ihmetyttää levyn alkumetreillä on jatkuvat Slayer -ja Sepultura-lainaukset, jonka lisäksi vokalisti Nergal onnistuu kuulostamaan milloin Rob Flynniltä milloin Max Cavaleralta. On vaikea päättää ovatko nämä lainat sarjaa Entombed-Black Sabbath, jossa on enemmän kunnianosoitusta kuin kopioimista vai päinvastoin. Joka tapauksessa Behemoth ryhdistäytyy Zos Kia Cultuksen keskivaiheilla, ja vakuuttaa murhaavalla tahdillaan ja brutaaliudellaan. Viitosraita Blackest ov the Black on jo sellaista menoa että taju menee. Muita killerivetoja ovat At the Gates –vaikutteinen nimibiisi ja yllättävän melodinen Typhonian Soul Zodiack.
Infernon ilmiömäinen työskentely on todella hienoa kuunneltavaa, mutta se ei aivan riitä nostamaan levyä neljän pisteen sakkiin. Zos Kia Cultus sisältää myös liikaa keskitason biisejä, jotka tekevät varsinkin albumin alkupäästä työlään kuunnella. Hyvä levy tämä joka tapauksessa on.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Tom Sundberg Arvosteltu: 26.11.2002 Levy julkaistu: 2002
Vittu Tom...Jag sade jag att jag skulle skriva, och jag säger NEJ! Nej nej nej NEJ!
Gutlord (03.01.2003 12:06:03)
Aika hassuja vertauksia muihin bändeihin. Kannattaisi tutustua levyyn pidemmälti ja kunnon äänentoistolla. Minulla ei ainakaan ole ongelmia basson vähyyden suhteen. 4½/5
TEro (03.01.2003 17:37:46)
Eihän tuossa arvostelussa soundillista basson vähyyttä kritisoitukaan vaaan sitä, että bandissä ei ole basistia ja siksi basso puuttuu. Tuolla taas ei ole mitään tekemistä äänentoiston kanssa.
sbergo (10.02.2003 10:08:18)
Noi "kevyemmän" metallin vertaukset tuli nimenomaan alkupuolen vokaalityöskentelystä. (Ymmärrän kyllä ettei kukaan pimeitä polkuja kulkeva Darkthronen nimeen vannova true blackmetal fani voi sulattaa tällaisia vertailuja!) Nergalin huudot/rääkymiset vaihtelee aika lailla biisistä toiseen, eivätkä nuo vertailut päde aina. Mutta kuuntele Slaughter of the Soul (levy), ja väitä vielä ettei Typhonian Soul Zodiack kuulosta At the Gatesilta.
HNegative (27.07.2004 06:28:28)
Onko noin että ei ole bassoa levyllä? Kaverit oli 700 tuntia studiossa isolla budjetilla, miksi ei soitettaisi bassoa levylle? Jos orkesterissa ei ole vakituista basistia niin eihän se tarkoita sitä etteikö sitä levyllä olisi. Muistaakseni ne soitti levylle joku Novy kaveri. Ja mitä noihin rumpali asioihin tulee, niin kyllähän kaveri taitava varmasti on, mutta on noita kuultu ennenkin. Tarkkoja nopeita työskentelyitä. Esim. Puritanical Euphoric Misanhtmikälie levy Dimmu Borgirilta edustaa mielestäni vielä hurjempaa menoa tässä tyylilajissa. Jos oikein extremeä haetaan niin The Berzerker levyjä kuunnellessa alkaa jo hieman ihmettelemään. Miljoona studio, trigatut rummut, pro tools tyyppiset ratkaisut ja taitava rumpali antavat edellytykset tälläisille häikäiseville suorituksille.
Hyvä levy kylläkin.
sbergo (27.07.2004 10:00:11)
Aikoinaan tuota kirjottaessa en löytänyt mitään infoa tuohon bassopolitiikkaan liittyen, ja äänimaailmassa tosiaan on aika vähän alaääniä. Siksi päättelin noin. Mutta olet varmastikin oikeassa.
äpärä (25.02.2005 18:22:54)
harmittaa kyllä basson puute......mutta ei tätä voi kyllä dimmuun verrata
Tenh (30.11.2007 14:10:36)
Huvittavaa, korviini Behemoth ei ole koskaan kuulostanut miltään kuin itseltään. Nile-vertaukset(vaikkei tässä arvostelussa) ontuvat, sillä Behemoth handlaa eeppisemmän puolen ja kahden lyriikankirjoittajan ajatukset paistavat omaperäisinä kappaleiden soinnissa. Ehdottomasti pidän Behemothin parhaana albumina.
ville (14.10.2009 05:54:06)
kyllähän siellä se basso on. kuunnelkaapa vaikka No Sympathy For Foolsin alkua, missä kuulee tuttua basson lonksumista. myönnettäköön, että todella heikoksi miksattu.
Kaira (30.12.2009 19:01:41)
Kyllähän tuosta bassot löytyy, kuuntelee vaikka ensimmäisen biisin blast-riffejä niin välillä lasahtaa slap-basso niin makosasti että!