”Hehkulamppu on syttynyt!” ei ehkä kuulosta yhtä ylvään suurieleiseltä kuin ”Tähti on syntynyt!”, mutta sopii täydellisesti kuvaamaan Kometan vinksahtanutta neroutta. Olisi silti erheellistä väittää, että Kometa olisi keksinyt täysin omanlaisen musiikkityylin. Kometa jakaa selvästi riffipajansa Melvinsin ja Helmetin kanssa, eikä sekametelimäinen eklektisyys ole mikään uusi juttu, etenkään näinä aikoina, kun Mike Patton tuntuu olevan joka rokkarin kotijumala. Kometan erottaa kuitenkin kaikista muista bändeistä pettämättömän tyylitajuinen tapa yhdistellä kimuranttia omituisuutta, raskasta jytää ja kertakaikkisen mukaansatempaavaa viihteellisyyttä. Kometa ei ole vaikeaa musiikkia. Se ei vaadi kuulijaltaan muuta kuin kyytiin istahtamista.

Luksuskyytiä tarjotaankin heti alkumetreillä In a Limon muodossa, mutta sitä seuraava, niin ikään ajoneuvoaiheinen I Got Hit by a Train jyrää oivallisen oikukkaan luonteensa ansioista vielä timanttisemmin. Kaikkein huikeinta antia edustaa kuitenkin Tacks, joka on jotain niin käsittämättömän nerokasta, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Moniosaisessa, progressiivisesti polveilevassa kappaleessa yhdistellään mm. Boleroa Beach Boysiin ja raskasta mättöä futuristisiin vokaaliefekteihin.

Uusien huippuesitysten lisäksi levyllä on tuttuja, uusintakäsittelyn läpikäyneitä Kometa-hittejä. Yhtyeelle ominaista huumoria edustaa Flexiblen rockabilly-muodonmuutos. Fiftarisvengin ryydittämänä nimikin on luontevasti vaihtunut Flexibillyksi. Gravy EP:n Mexicoa ja Roll It With Your Own Handsia on myös onnistuneesti sovitettu hieman erilaisiksi, mutta kuumapäisestä Paris-rämistelystä on Like a Light Bulbilla päässyt hieman höyryä karkaamaan. Kometa-esikoisen kaksitoista kappaletta ovat pitkällisen jalostuksen tuloksena niin yksilöllisen vaikuttavia, että joka ikiselle voisi hyvinkin pyhittää pari riviä, mutta eipä pilata itse löytämisen iloa tulevilta levynostajilta.

Like a Light Bulbin livemäisesti hengittävä äänimaailma rakentuu rock-soittimien, laulun, trumpetin ja urkujen varaan, eikä tarpeetonta studiokikkailua ole kiekolle eksynyt. Silti on hyvä, että levyn versioissa on muutakin kuin keikoilta tuttuja elementtejä. Uruilla ja trumpetilla luodun hienoisen kerroksellisuuden lisäksi mielekkäitä vivahteita kappaleisiin tuo kitaristilaulaja Olavi Vänttisen monimuotoinen äänenkäyttö. Miehen maanis-ekstaattinen ilmaisu on nyt kaikin puolin hiotumpaa ja toimivampaa kuin Gravyllä. Suoraviivaisesta mutkikkaampaan ja tunnelmoivasta tanssittavaan venyvä albumikokonaisuus on sekin vaihtelevaisuudessaan täydellisyyttä hipova. Koska täydellisyydellä on niin ikävän absoluuttinen sointi, kuvattakoon levyä hivenen epämääräisemmin sananvalinnoin: Kometan debyytti on ovelimpia suomalaisia rock-levyjä ikinä. Bad Vugumin katalogissa se harppaa suoraan Deep Turtlen ja Circlen 90-luvun klassikkolevyjen rinnalle.