Levyarvostelut

Blue Van, The – The Art Of Rolling

Kotimaiset Sweatmaster ja 22-Pistepirkko tulee vahvimmin mieleen tanskalaisesta The Blue Vanistä. Muutakin yhteistä kuin retro-rock löytyy verrattuna 22-Pistepirkko-yhtyeeseen. Molemmat bändit aloittivat soittoharrastuksen tosi pienellä paikkakunnalla, täysin vailla muuta rock-yhteisöä ja ilman muiden bändien vaikutusta. Näin ollen bändin soundi ja tyylilliset ratkaisut vaikuttavat erittäin aidoilta.Yhtye on ollut kasassa jo 8 vuotta ja varsin nuorina kolleina ovat nämäkin herrat soittamisen aloittaneet. Bändin musiikista löytää vaikutteita mm. The Small Faces-, Cream-, The Pretty Things-, The Kinks- ja The Who -yhtyeiltä. Bändin nimikin on varsin mielenkiintoisen. Se tulee suomalaisittain sanottuna siitä autosta, jolla valkotakkiset tulevat noutamaan asiakkaita nahkapehmusteiseen yksiöön.

Bändin ominaissoundi perustuu Soren V. Christensenin Hammond-urkujen ja laulaja-kitaristi Steffen Westmarkin vintage Hofner-kitaran saumattomaan ja tasapainoiseen yhteissoittoon. Albumi on vedetty livenä nauhalle, vain vokaalit ovat nauhoitettu jälkikäteen. Rumpali Per M. Jorgensonwere soittotyyli hivelee korviani vanhana The Who -fanina. Soitto on letkeää, eikä fillejä säästellä. Ei myöskään sovi unohtaa basisti Allan F. Villadsenin perusvarmaa puurtamista. Soittovirheitä ei ole jälkikäteen paikkailtu, sen sijaan narulle on tarttunut kirjaimellisesti elävää musiikkia.

Kappaleista parhaiten nousee esille kännivokaalein ja urkujen pieksemä Product Of DK, jytäralli Mob Rule, kinksmäinen I Want You, western-sävyinen hämyily-instrumentaali The Bluverture, beatlesballadi Baby, I’ve Got Time ja levyn päättävä jamittelu New Slough, jolta löytyy messevä Hofner-kitaran ja vokaalikitaran välinen battle.

Yleisesti vastaaviin nyky-yhtyeihin verrattuna ollaan samoilla linjoilla kuin amerikkalainen Kings Of Leon, mielestäni The Blue Van toteuttaa asiansa paremmalla ja aidommalla fiiliksellä. Saatekirjeessä bändi (kummallisesti) mainostaa vanhaa EP:tään, että meininki oli aikoinaan vieläkin parempi. Jos väite pitää paikkaansa, täytyy etsiä EP välittömästi käsiini.

Monet väittävät tekevänsä aitoa retro-soundia, TBV on ensimmäinen, joka siinä oikeasti onnistuu. Tällä bändillä on todellakin aito kuusari-soundi. Ainoa ero on, että soundi on tarkempaa kuin aikanaan, kiitos siitä nyky-studiotekniilla. Voin melkein luvata, että kyseessä on jo nyt vuoden paras retrorock-albumi. Tämä on juuri niitä harvoja levyjä, jonka välittömästi haluaa laittaa soimaan jälleen uudestaan ja uudestaan.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-04-10
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.