Levyarvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Divine Souls - The Bitter Selfcaged Man
Ruotsalaisen melodisen death metallin perinteet ovat pitkät ja uljaat. Tähän jatkumoon iskostuu myös Divine Souls kakkoslevyllään, jonka death- henkisyydestä voi tosin olla montaa mieltä. In Flamesia on selvästi tullut kuunneltua hiukan liiankin paljon. Ikävä kyllä DS on päivittänyt IF:n vaikutteet hieman kesymmiksi ja tylsemmiksi.
Eipä silti, ei Divine Soulsissa varsinaisesti mitään vikaa ole. Melodiat ovat tarttuvia ja tuotantokin kohdallaan. Yleissoundi on todellakin ruotsalainen, en edes osaa tässä määritellä, mistä sen aina niin välittömästi tunnistaa. Miinusta tulee ainakin siitä, että biisit ovat liian samanlaisia. Muutakin sanomista löytyy. Melodeathin peruskauraa ovat usein kiinnostavat riffit, mutta DS:llä ne ovat varsin tavallisia verrattuna vaikkapa Emperorin messevimpiin teoksiin. Henkilökohtaisesti minua vituttaa aina, kun hyvässä bändissä on kömpelö rumpali. Niin on nytkin. Daniel Sjölund osaa kyllä soittaa, mutta ei saa biisejä rullaamaan tarvittavalla drivellä ja voimalla. Etenkin Silhouette-biisin lopun tuplakaahaus ontuu niin pahasti, että pahaa tekee.
On siinä ja tässä, voiko Divine Soulsin kohdalla puhua death metallista. Vokalisti Mattias Liljan raakkuminen on kenties sinne päin kallellaan, mutta muuten biiseissä on enemmänkin speed metal-otetta. Bändi ei oikein itsekään tunnu tietävän mitä soittaa, sillä pressitiedotteessa uhotaan, että keyboardeja ei tältä levyltä löydy. Kuinka ollakaan, heti avausbiisi Empty Wordsissa on kuuluva synamatto.
Pisteet: 3/5
Kotisivu: www.divine-souls.com
Julkaistu: 2002-11-22
Toimittaja: Vilho Rajala
