Under Siege/A Traitor Like Judas – Ten Angry Men
Saksalaiset Under Siege ja A Traitor Like Judas ovat tehneet normaalin split EP:n sijaan split LP:n, jossa molemmilta on mukana viisi kappaletta. Pelin avaa Under Siege kappaleellaan At the End Of All Days, jonka soitanta tuo vahvasti mieleen edesmenneen Earth Crisis -yhtyeen ja sen aikalaiset aina laulua myöten. Vahvasti on edustettuna myös taustalaulanta, jota on hardcoressa käytetty lähes väsymiseen saakka. Under Siegen linja läpi ”EP:n” ei juurikaan poikkea avauskappaleesta, jonka riffittelyä ja huutolaulantaa vedetään täysillä loppuun saakka ilman sen kummoisempia välitankkauksia.
Älkää käsittäkö väärin, Under Siege ei todellakaan kuulosta huonolta, biisit vaan ovat erittäin vaikeasti erotettavissa toisistaan muutaman kuuntelun perusteella. Kenties neljäs soittokierros antaisi jo jotain uutta tiskiin. Ainakin sen olisi syytä antaa, sillä muutoin homma jää unohduksiin satojen muiden hardcore lättyjen alle. Under Siegen kaksi vahvinta veisua tällä julkaisulla ovat mielestäni tsekkaamisen arvoiset Hate Crime ja pelin avaava At the End Of All Days.
A Traitor Like Judas aloittaa oman sarkansa Broken Glassin toimiessa introna varsinaiselle ensimmäiselle The Cut -rallille. Homma tuli selväksi heti kättelyssä. Taajaan on poikain soittimissa metalcorea pyöritelty ja sitä myös itse veivataan. Laulanta on sitä, mielestäni aika tyypillistä, metalcoren rääkymistä, joka alkaa pidemmän päälle hiertämään. Puolustuksena on soitannolle sanottava, että saivat aikaiseksi allekirjoittaneessa keikkaefektin. Eli pystyn hyvin kuvittelemaan itseni keikkapaikan takaseinustalle seisoskelemaan kädet puuskassa ja nyökyttelemään niskani kipeäksi.
Myös A Traitor Like Judas -biisejä vaivaa sama ongelma kuin Under Siegen. Eli biisit ovat hyvin saman kaltaisia läpi kiekon. Juurikaan ei erillistä tartuntapintaa ole kuultavissa. Parhaimmat kaksi A Traitor Like Judas -veisua ovat levyn päätösraita Kiss of Steel sekä Red Skies.
Jos pidät Hatebreedistä, Earth Crisisista tai Born From Painista niin tsekkaa Under Siege. Jos taas Heaven Shall Burn ja Deadlock toimii niin tsekkaa A Traitor Like Judas.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-25
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]